Lemmenjoella ollut lennoston ex-esikuntapäällikkö: Homorunkkareiksi kutsuminen ei kuulostanut hyvältä, kun oli siviileitä paikalla

Karjalan lennoston ex-komentaja oli sellaisessa humalatilassa syksyn Lemmenjoen harjoituksessa, että häntä piti kehottaa menemään aikaisin nukkumaan, lennoston esikuntapäällikkönä toiminut Joni Mahonen sanoi oikeudessa. Hän muun muassa luonnehti Markus Päiviön käytöstä ajoittain örvellykseksi ja totesi, että käyttäytyminen oli sellaista, ettei esimieheen oikein pystynyt luottamaan. Hänen mukaansa kyseessä ei ollut myöskään ensimmäinen kerta.

–  Tiedän, että nämä eivät ole ensikertaisia tapahtumia hänen osaltaan. Näin olen kuullut, hän totesi.

Oikeuden mukaan puheenjohtaja kysyi, oliko uudella komentajalla Mahosen näkemyksen mukaan noussut komentajuus hattuun?

–  Tällaisen käsityksen sain, Mahonen sanoi.

Helsingin hovioikeudessa käsitellään tänään harjoitusta johtaneen Karjalan lennoston ex-komentaja Markus Päiviön syytteitä esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta. Mahonen on jutussa asianomistaja, mutta häntä kuultiin todistajan asemassa.

Syyttäjän mukaan humalainen Päiviö oli muun muassa nimitellyt osallistujia sukupuoliseen suuntautumiseen ja seksuaalisuuteen liittyvillä halventavilla ilmauksilla ja simputtanut osallistujia.

Päiviö myöntää käyttäytyneensä sopimattomasti, mutta kiistää esimerkiksi olleensa sellaisessa humalassa, että olisi kaatuillut sen takia. Hänen mukaansa syynä kaatuiluun olivat muun muassa sopimattomat kengät ja fyysinen väsymys.

Jutussa yhtenä asianomistajana oleva Nurmeksen kunnanjohtaja Asko Saatsi huomautti aiemmin oikeudessa, että komentajalla oli jalassaan Puolustusvoimien käyttämät varsikengät. Mahonen vahvisti, että harjoituksessa käytettiin lennoston varusvarastolta hankittuja normaaleja marssijalkineita.

Juomatarpeita haettiin menomatkalla

Mahosen mukaan harjoituksessa on perinteisesti otettu saunajuomat saunan yhteydessä ja illallisten yhteydessä oli pari viinikaatoa.

–  Kullankaivajien haudalla on perinteisesti yksi pieni viinapullo tuhottu. Ahkun tuvalla on sitten riippuen henkilöistä jotkut tarjonneet juomat ja on otettu yhet hörpyt, Mahonen sanoi.

Juomia haettiin menomatkalla harjoitukseen Ivalon Alkosta siten, että osa juomista ostettiin Puolustusvoimien piikkiin ja osan ostivat harjoitukseen osallistuvat. Osallistujina Puolustusvoimien henkilökunnan lisäksi eri tahoja edustavia paikallisvaikuttajia.

"Yhteistyö näytti romuttuvan"

Mahonen kertoi, että harjoituksessa oli muuten hyvä henki, mutta Päiviön käytös sanomisten myötä erottautui kokonaisuudesta.

–  Itsellä oli päällekkäisenä tunne, että kun on pitkään rakennettu yhteistyötä siviilipuolen toimijoiden kanssa, se näytti romuttuvan. Esimerkiksi lauantai-iltana muutama siviilikumppani sanoi, että heillä on valtion johtoon tuttavia ja kertovat, miten voi tällainen lennoston komentaja olla Puolustusvoimissa.

Hän kertoi, että oli itse ollut suunnittelemassa harjoitusta ja hänen tehtävänsä oli tukea 100-prosenttisesti komentajaa. Hän kertoi yrittäneensä ohjata Päiviön käytöstä sopivampaan suuntaan.

–  Hän esimerkiksi piti puheen, jossa muistaakseni sanoi meitä homorunkkareiksi. Käsitän, että osoitti sillä meitä henkilökuntaa. En ottanut sitä henkilökohtaisesti, oli siviileitä paikalla ja oltiin sotilasasuissa, se ei kuulostanut hyvältä. Äsken käyttämäni sana, sitä käytettiin useisiin otteisiin eri tilanteissa.

Päiviö piti kovaäänisen puheensa Mahosen mukaan Ahkun tupa -nimisessä ravintolassa, jossa oli paikalla myös satunnaisia matkailijoita.

Majuri pelkäsi jopa työpaikkansa puolesta

Harjoitukseen osallistunut majuri kertoi oikeudessa, että ex-komentaja kutsui Lemmenjoen harjoituksen aikana majurin pöytää alokaspöydäksi ja komensi illallisella joukkue-komentoa, jolloin kaikkien tulisi nousta ylös.

–  Muistan, että komensi joukkue kahteenkin kertaan illallisen aikana. Puheensorina naapuruston kanssa on siinä, niin yhtäkkiä joukkuetta huudetaan, majuri ihmetteli.

Majuri kertoi oikeudessa, että Päiviö myös kutsui häntä kapteeniksi harjoitusten aikana ja sanoi erottavansa lennoston komentajan johtoryhmän.

–  Me olimme suuri osa lennoston komentajan johtoryhmää. Päiviö sanoi erottavansa johtoryhmän useaan kertaan, riittääkö kymmenenkään kertaa.

Hän vahvisti myös Päiviön puhuneen osallistujista homomulkkuina ja homorunkkareina.

Päiviön puolustusasianajaja Pentti Laiho kysyi majurilta, kuinka uskottavina hän piti esimerkiksi Päiviön esittämiä erottamisuhkauksia.

–  Itse näen sen, että jos tulee yhden kerran sellaisella sopivalla huumorilla, niin ymmärrän. Mutta kun minulle on sanottu kolmannenkin kerran, että missäs muualla joukko-osastossa haluatte palvella seuraavaksi. Että voiko tässä joku todenperäkin olla, kun on sellaisessa tehtävässä että pystyy minunkin tehtäviin vaikuttamaan, majuri totesi.

Yliluutnantti todisti kaatuilusta

Harjoituksen vääpelinä toiminut yliluutnantti kertoi, että lauantai-iltapäivänä harjoituksen ohjelmassa oli veneretki tunturin juureen ja marssi kohti tunturin lakea.

–  Tunturin päällä Päiviö tuli viimeisten joukossa paikalle ja totesi kovaan ääneen, että tässä vaiheessa viimeistään huomaa, että hän ei ollut tätä harjoitusta suunnittelemassa, yliluutnantti sanoi.

Matka jatkui tunturin juureen joen varteen, jossa laavulla oli tietovisa ryhmittäin. Sen jälkeen syötiin makkaraa ja juotiin kahvia. Yliluutnantti jäi siivoamaan paikkoja ja harjoitusta vetänyt ex-komentaja jäi hänen kanssaan.

–  Huomasin, että hän siinä horjui. Tiesin, että se polku sitten on hankala mennä ja kysyin, että tarvitsetko apua. Hän sanoi, että hän selviää tästä, mutta ei selvinnyt. Hän kaatui puolessa välissä polkua ja saatoin hänet sitten veneeseen, joka odotti laiturissa.

Myöhemmin illalla kunto oli yliluutnantin mukaan vieläkin huonompi.

–  Yhdessä vaiheessa Päiviö nousi omasta pöydästään ja piti puheen, joka ei ollut sovelias. Ei hänen kunto eikä puhekaan ollut mistään kotoisin. Hän muun muassa osoitti muita ja sanoi että kaikki ei sitten ensi vuonna tule.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.