Lenkkeilijä pöyristyi aamulla – Nuorison juhlimisesta jäi karmea näky suositulle uimarannalle

Koululaisten kesäloman alkua juhlittiin Keski-Suomessa viime vuosien tapaan menevissä merkeissä. Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli poliisille kiireinen. Jyväskylässä nuorisoa kokoontui juhlimaan muun muassa Tuomiojärven rannalle ja keskustaan.

– Kentältä kuulin, että ihmisiä oli paljon liikkeellä ja tehtäviä oli runsaasti. Mitään kovin poikkeuksellista ei kuitenkaan ohjautunut tutkintaan, totesi rikosylikomisario Timo Hänninen Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

Hännisen mukaan maakunnassa oli sunnuntaiaamuun mennessä otettu rikosperusteisesti kiinni seitsemän henkilöä. Joukossa on muun muassa pahoinpitely-, rattijuopumus- ja vahingontekoepäilyjä.

– Yksikään kiinniotetuista ei liity koululaisten juhlimiseen, vaan kiinniotetut ovat muuta aikuisväestöä. Tutkinnan näkökulmasta tämä oli normaalin rauhallinen viikonloppu ja ainakin Keski-Suomessa vältyttiin isommilta onnettomuuksilta, Hänninen lisäsi.

"Roskakori liian kaukana"

Vaikka virkavallan näkökulmasta meno oli maakunnassa siistiä, nuorison juhlinnan jättämä jälki pöyristytti joitakin paikkakuntalaisia. Jyväskyläläinen Anne Flyktman harmitteli näkyä Tuomiojärven uimarannalla, joka oli roskien peitossa sunnuntaiaamuna.

– Tässä se negatiivinen puoli tältä aamulta. Jaksavat kantaa syötävät ja juotavat rannalle, mutta vieressä oleva roskis (joita on paljon ja isoja) oli liian kaukana. Puhtaan järven merkitys olisi hyvä antaa tiedoksi myös nuorille jotka olevinaan välittävät ympäristöystävällisyydestä, Flyktman sanoi.

Hänen mukaansa maassa oli pakkausmuoveja ja tupakkatuotteita, erilaisia paperilappuja, pizzalaatikoita, alumiinitölkkejä sekä vaatteita ja peräti muutama unohtunut polkupyörä.

– Lenkkeilen päivittäin tuosta paikasta ja se on kyllä muuten aina siisti ja hyvin hoidettu, Flyktman kertoi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .