Lenkkeilijän oli pakko pysähtyä ikuistamaan tämä näky – katso kuva!

Lähes jokainen pitkään Jyväskylässä asunut tietää kaupungin omat sorsat.

Paikkakuntalaiset seuraavat Tourujoen sorsiksi nimetyn parven liikkeitä kävely- ja lenkkeilyteiden varrella vuodenajasta riippuen pääosin joko Tourujoella tai Jyväsjärven rannassa lähellä Rauhalahden voimalaa.

Lintuja voisi kuvailla kaupungin yhteisiksi lemmikeiksi, joita asukkaat käyvät ruokkimassa ja ihastelemassa. Sekin taatusti huomataan, jos sinisorsat yhtäkkiä katoavat.

– Ilman asukkaiden ruokintaa ne eivät edes pysyisi hengissä, Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Marjo Pihlaja sanoo.

Pihjalan mukaan kyseinen sorsaparvi liikkuu Rauhalahden voimalaitoksen edustalla olevassa sulassa kohdassa aina silloin, kun Tourujoki on jäässä.

Kesäisin parvi hajaantuu ympäri kaupunkia pesimään. Pesinnän jälkeen naaraat jäävät hoitamaan poikasiaan, mutta koiraat palaavat parviin esimerkiksi Tourujoelle.

– Viimeisten laskujen mukaan sorsia on kaupungissa yhteensä yli 600, Pihlaja kertoo.

"Sorsista hyvä mieli"

Lauantaina usean kymmenen yksilön sorsaparvi ilahdutti Jyväsjärven rannalla lenkkeillyttä Mikko Ojasta. Voimalan vieressä, lähellä Viherlandiaa sijaitsevan sulan kohdalla komeili niin runsasjoukkoinen, Ojasen sanojen mukaan "iso sorsajengi", että hänen piti pysähtyä ikuistamaan näky.

– Minulla on tällainen uusi puhelin, jossa on kamerat ja kaikki hyvät jutut, niin pakko oli napata kuva. Täytyy myöntää, että tästä kuvasta tulee hyvälle mielelle, Ojanen toteaa.

Lutakossa asustavalle Ojaselle sorsat ovat yksi tärkeä osa asuinalueensa ympäristöä.

– Kesäisin niitä näkee Lutakon rannassa. Parvekkeelta katsottaessa ne nauravat kivasti, naputtavat matoja ja päästelevät erilaisia ääniä, Ojanen sanoo.

Mainittakoon vielä, että Jyväsjärvellä on sorsien lisäksi muutakin, mikä herättää Ojasen huomion kerta toisensa jälkeen.

– Sen reitin (Jyväsjärven) varrella törmää mitä ihmeellisimpiin näkyihin. Tänäänkin siellä lenkkeili 15 naista kahdeksan berhandilaiskoiran kanssa. Se näytti komealta!

Uusimmat

Kotimaa

Lotossa ja Jokerissa jaettiin lauantaina miljoonia: Täällä voittorivit pelattiin

Naisten ja lasten odotus Isis-leireillä voi olla pitkä, eikä viranomaisilla ole valmiita vastauksia

Karstulalainen lääkäri Ilkka Kunnamo tekee työkaluja kollegoilleen ympäri maailmaa – hoitosuositusten kehittäjä haluaa terveyskeskuksiin lisää lääkäreitä

Vaalipäiväksi saapuu lounaasta sateita – äänestäjän kannattaa olla ajoissa liikkeellä

Jyväskylän yliopiston promootio kokosi 700 ihmistä juhlimaan: "Tämä on kerran elämässä -kokemus" – Katso kuvasarjasta tunnelmat lauantailta

Jyväskyläläinen Petra Roivainen, 28, sai vinkkejä vauva-arkeen Palokan neuvolassa – Uusi Vauvan kaa -tapahtuma on tarkoitus järjestää jatkossa kahdesti vuodessa

Jyväskylän yliopiston promootiokulkue on peruttu sateen vuoksi – Kulkue vaihtuu bussikyyteihin

Eurovaalipaneeli vaati EU:lta tiukempaa ilmastopolitiikkaa –  vasemmiston Modig: "Päästöoikeuksien hinta on aivan liian pieni"

Salon Seudun Sanomat: Hallitusneuvotteluissa haetaan keinoja sähkönsiirtomaksujen alentamiseen

Humalassa huomattavaa ylinopeutta poliisia Laukaassa paennut mies sai ehdollisen vankeustuomion

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.