Liikenne takkuaa valtateillä – "Ihan hirveä ajokeli"

Ajokeli huononee nyt nopeasti Keski-Suomessa. Maakunnan valtateillä ajetaan monin paikoin 60–70 kilometrin tuntivauhtia märässä lumi- tai räntäsateessa.

– Täällä on nyt ihan hirveä ajokeli. Liikenne sakkaa ja lunta tosiaan sataa vaakatasossa, kuten eilen varoiteltiin. Jonossa mennään 65–70 vauhtia, ja välillä se putoaa kuuteenkymppiin, Ysitiellä Jämsässä ajanut Keskisuomalaisen toimittaja Pauliina Salminen kertoi puhelimitse hieman ennen puoli yhdeksää aamulla.

Korpilahden kohdalla rekka oli jäänyt samoihin aikoihin jumiin liukkaaseen ylämäkeen, ja yksi Jämsän suuntaan menevä kaista oli tukossa. Ohi pääsi kuitenkin toista kaistaa pitkin.

Tilanne on samankaltainen myös Nelostiellä Jyväskylästä pohjoiseen, jossa liikenne kulkee enimmillään 70 kilometrin tuntivauhtia.

Eri puolilla Etelä-Suomea on sattunut aamun aikana runsaasti liikenneonnettomuuksia. Keski-Suomessa vakavilta kolareilta on toistaiseksi vältytty, mutta pari pienempää onnettomuutta on aamun aikana sattunut Jyväskylässä. Kaksi henkilöautoa kolaroi puoli kymmenen aikaan Jyskän rampissa Vaajakosken moottoritiellä. Hieman ennen kello yhdeksää henkilöauto suistui Nelostieltä Kirrissä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .