Liikenneturva epäilee 15-vuotiaan kypsyyttä kevytauton rattiin

Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen on huolissaan kevytautojen aiheuttamasta turvallisuusriskistä. Kevytautoilla saavat ajaa ensi marraskuusta lähtien 15-vuotiaat. Mopoautoilla on sama ikäraja.

–  Tiedämme ihmisten aivojen kehityksestä, että nuori 15-vuotias ei pysty ottamaan samanlaista vastuuta – ei itsestään eikä muista kulkijoista – kuin aikuinen kokeneempi henkilö, Tarvainen arvioi.

Kevytautot ovat tavallisia henkilöautoja, joihin on asennettu nopeusrajoitin. Kevytautoilla saa ajaa 60 kilometrin tuntinopeutta. Mopoautoissa raja on 45 kilometriä tunnissa.

Eduskunta hyväksyi joulukuussa kevytautojen korkeamman nopeusrajoituksen äänin 167–12 vastoin hallituksen esittämää matalampaa nopeusrajoitusta. Kevytautojen puolesta puhuu muun muassa mopoautoja selkeästi parempi turvallisuus.

–  Mopoauton törmäysturvallisuus ei ole samaa luokkaa kuin auton. Se on kevytrakenteinen ja jää törmäyksissä heikommalle. Auto on parempi siinä suhteessa, Tarvainen myöntää.

Myös Autotuojien ja -teollisuuden toimitusjohtaja Tero Kallio korostaa kevytautojen turvatekniikkaa. Kevytautoiksi kelpaavat vain vuonna 2015 tai sen jälkeen ensirekisteröidyt autot. Niiden turvatekniikka on edistynyttä.

–  Nuorelle ja kokemattomalle kuljettajalle kevytauto on ehdottomasti parannus nykytilaan, jossa haja-asutusalueiden ja pikkukaupunkien nuoriso taittaa matkansa mopolla, mopoautolla tai jopa maataloustraktorilla, Kallio sanoo.

Uusia turvallisuusjärjestelmiä

Autojen turvallisuuteen vaikuttaa se, miten hyvin ne pysyvät kuljettajan hallinnassa. Kallion mukaan auton ikärajoituksen vuoksi kaikissa kevytautoissa on pakollisena ajonvakautusjärjestelmä (ESC), joka korjaa kuljettajan tekemiä virheitä tiettyyn rajaan saakka.

–  Ajonvakautus auttaa vaikeissa oloissa liukkaalla pysymään paremmin tiellä, Tarvainen vahvistaa.

Pakolliseksi on tulossa myös automaattinen hätäjarrutus, joka reagoi esimerkiksi tiellä oleviin jalankulkijoihin kuljettajan toiminnasta riippumatta. Automaattinen hätäjarrutus on jo saatavissa enemmistöön automalleista

Tarvainen pitää automaattista hätäjarrutusta hienona ja tärkeänä ominaisuutena. EU säätänee automaattisen hätäjarrutuksen pakolliseksi arviolta vuodesta 2021 alkaen.

Nopeusrajoituksella vaikutuksia

Tarvaisen mukaan korkeammalla nopeusrajoituksella on kuitenkin selvä vaikutus jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuteen.

–  Kuolemanriski riippuu siitä, törmätäänkö kävelijään neljällä- vai kuudellakympillä, Tarvainen arvioi.

Kallio myöntää nopeuden vaikuttavan onnettomuuksiin. Hän muistuttaa kuitenkin, että nykyisissä autoissa on kiinnitetty huomiota jalankulkijoihin. Muun muassa keulan muotoilulla ja pehmeillä materiaaleilla pyritään lieventämään seurauksia. Jalankulkijoiden turvallisuus on yksi osa autojen törmäystestejä.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kuoli viime vuonna liikenteessä 223 ihmistä, joista 21 oli jalankulkijoita ja 14 pyöräilijöitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Koneyrittäjien hallituksessa jatkaa kaksi nimeä Keski-Suomesta

Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen torjuu ajatuksen kotihoidontuen poistosta yli 3-vuotiailta sisaruksilta

Kun Maryam Mousapour muutti lastensa kanssa Iranista Jyväskylään, Pupuhuhdassa odotti liki tyhjä asunto – Nyt elämä Suomessa on hyvä

Rattijuoppo peruutti autonsa ojaan Äänekoskella – kovat promillet toivat ehdottoman vankeustuomion, vaikka kyse oli ensikertalaisesta

Jyväskylän torin muutto Asema-aukiolle on viivästynyt: Kysyimme myyjiltä ja asiakkailta sunnuntaina, miten torilla menee nyt – Näin he vastasivat

Postin työriitaa ratkoo seuraavaksi valtakunnansovittelija

Lakivaliokunnan puheenjohtaja lähestymiskielloista: hakemus maksuttomaksi, kieltoon määrätty sähköiseen valvontaan, rikkojille kovemmat rangaistukset

Vessariitaa rauhoitelleen miehen ravintolailta päättyi ambulanssiin Jämsässä – vamman aiheuttaneen maksettavaksi yli 21 000 euron korvaukset

Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä viime päivien mielenosoituksista – näin poliisi perustelee toimintaansa

Silja Europan matkustajille ei tiedotettu kuolemantapauksista – "Sain tiedon uutisista"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.