Linja-auto putosi radalle, neljä kuoli – katso video onnettomuuspaikalta

Linja-auto syöksyi kaiteen läpi sillalta rautatielle Kuopiossa perjantaina. Itä-Suomen poliisin mukaan onnettomuudessa on kuollut neljä ihmistä.

Poliisin mukaan kolarissa on ollut mukana myös viisi henkilöautoa. Onnettomuusbussissa oli alustavan tiedon mukaan 20 matkustajaa.

Loukkaantuneet on kuljetettu Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, ja sairaalan viestintäpäällikkö Varpu Puskala kertoo, että heille on tuotu yhteensä 23 potilasta, joista 19 on elossa. Sairaalassa on tehty suuronnettomuushälytys.

Onnettomuus sattui iltapäivällä hieman ennen kello kolmea Kolmisopentiellä liittymässä, jossa tie ylittää junaradan lisäksi Viitostien. Tapahtumapaikka sijaitsee Kuopion keskustasta lounaaseen.

Poliisin mukaan tällä hetkellä epäillään, että bussiin olisi tullut tekninen vika – esimerkiksi jarrut ovat saattaneet pettää. Bussi oli ajanut etelän suuntaan, ajanut risteyksen läpi ja syöksynyt sitten sillalta useamman metrin pudotuksen rautatielle.

Onnettomuusbussi oli tilausajossa ollut Kemin Liikenteen bussi. Kemin Liikenteestä ei haluttu tässä vaiheessa kommentoida asiaa.

Katso yläpuolelta lukijan video turmasta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .