Linja-auton matkustajia oli sinkoutunut junaradalle – kaikki potilaat aikuisia

Kaikki Kuopion bussiturmassa kuolleet ja loukkaantuneet ovat aikuisia.

Onnettomuudessa kuoli kolme henkilöä kuljetuspaikalla ja yksi henkilö matkalla sairaalaan. Poliisin mukaan kaikki bussissa olleet olivat Ruotsissa asuvia suomalaisia, jotka olivat lomareissussa Suomessa.

Onnettomuudessa loukkaantui lisäksi vakavasti kolme ihmistä ja keskivakavasti kuusi. Lisäksi kymmenen muuta ihmistä sai lieviä vammoja. Tiedot ovat Kuopion yliopistollisesta sairaalasta, jossa tiedot vammojen vakavuudesta tarkentuivat.

Linja-auto oli Kemin Liikenteen tilausajo.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen mukaan potilaiden pelastaminen kesti noin 45 minuuttia, sillä onnettomuuspaikka oli erittäin hankalakulkuinen.

Linja-auto putosi Kolmisopentieltä junaradalle niin, että bussin keula oli vasten jyrkkää kallioseinämää ja sen perä vasten toista rinnettä. Bussin keskiosa oli ilmassa.

Vs. palomestari Petteri Lintusen mukaan osa potilaista oli lentänyt ulos linja-autosta.

Palomiehet joutuivat irrottamaan ja siirtämään potilaita linja-autolta ensin pitkin radanvartta jopa sadan metrin matkan ennen kuin heitä saatiin siirrettyä rinteitä pitkin ambulansseihin.

Ensihoidon johtajien mukaan paikalle hälytettiin 11 ambulanssia ja lääkärikopteri Finnhemsin kaksi ensihoitolääkäriä.

Lisäksi Rajavartiolaitoksen helikopteri tuli Kuopion lentokentällä valmiina auttamaan potilaiden siirtämisessä tarvittaessa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .