Lintujen paluumuutto pari viikkoa etuajassa

Lintujen keväinen paluumuutto Suomeen on tänä vuonna pari viikkoa normaalia aikaisemmassa, kerrotaan lintujen suojelu- ja harrastusjärjestöstä BirdLife Suomesta.

Maahan on jo saapunut paljon muun muassa laulujoutsenia, metsähanhia, töyhtöhyyppiä ja kiuruja.

– Laulujoutsenia on aivan pohjoisessa asti, vaikka siellä on runsaasti lunta. Se on Pohjois-Suomessa ensimmäisten muuttolintujen joukossa. Muutoin (paluumuuttajien levinneisyys nyt) noudattelee lumirajaa, kertoo BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

Etelä-Suomeen laulujoutsenia saapui tammi-helmikuun vaihteessa. Osa laulujoutsenista on jopa talvehtinutkin Suomessa. Meren yli muuttavia lintuja, kuten kiuruja, töyhtöhyyppiä ja uuttukyyhkyjä, alkoi palailla helmikuun lopulla.

Lähiviikkoina meille odotellaan esimerkiksi kurkia ja peippoja. Rastaita saattaa näkyä taivaalla jo aivan lähipäivinä.