Lipponen vihkii satraapeille oman nimikkokabinetin

Emerituspäätoimittajat, professorit Erkki Laatikainen ja Kari Hokkanen saavat nimikkokabinetin sanomalehti Ilkan toimitukseen.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen kutsui vuonna 2004 Apu-lehdessä julkaistussa kolumnissaan Keskisuomalaisen pitkäaikaista päätoimittajaa Laatikaista sekä sanomalehti Ilkan pitkäaikaista päätoimittajaa Hokkasta maakuntiaan terrorisoiviksi satraapeiksi.

Satraappi on raamatullinen, persialainen alueen johtajan nimi, jonka Lipponen otti uudelleen käyttöön kolumnissaan kirjoittaessaan maakuntalehtien päätoimittajista.

Sanakirjan mukaan satraappi oli muinaisten Meedian ja Persian valtakuntien maaherra Dareioksen aikoina. Kyseessä on usein halventava nimitys omavaltaisesta käskynhaltijasta, virkamiehestä, johtomiehestä tai muusta sellaisesta henkilöstä.

Lipposen käyttämästä nimityksestä nousi tuolloin pienoinen kohu. Lipponen kertoi tuolloin, että kohua herättänyt kohta oli tarkoitus poistaa kolumnista ennen sen julkaisua, mutta lehtipainon poikkeusaikataulun vuoksi se ei enää onnistunut. Lipponen päätyi pyytämään anteeksi päätoimittajilta.

Vanhalle kohulle osataan nyt jo nauraa. Lipponen vihkii Hokkasen entisen työhuoneen kokoushuone Satraapiksi tulevana lauantaina. Emerituspäätoimittajat ovat myös paikalla juhlatilaisuudessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa"

Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun lomien jälkeen

Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ensimmäiset kiirehtivät opintielle jo eilen

Valtiovarainministeriön on määrä saada valmiiksi ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi – neuvotteluissa etsitty keinoja esimerkiksi vientiteollisuuden auttamiseksi

Jyväskyläläinen asianajaja Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois" – katso video heittelehtivästä rekasta

Opettajien lomautukset alkoivat Karstulassa ja jatkuvat syksymmällä – "Ensi vuoteen haemme muita säästöjä"

Kotijuhlat tulossa ja korona arveluttaa? – lue lääkäreiden ja viranomaisten ohjeet turvalliseen juhlintaan

Rivit, Raitti vai Sylit – nyt kysytään kaupunkilaisten mielipidettä Samulinniityn uudesta asuinalueesta

THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen

Leivonmäkeläinen Helena Gyldén kohtasi Nelostiellä 2,7 promillen humalassa ajaneen rekkakuskin: "Löin jarrut pohjaan ja huudahdin, että herra jumala, nyt se kaatuu"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.