Lukija kertoo itsemurhayrityksen hoidosta: "lisää unilääkkeitä ja kotiin"

Keskisuomalainen kertoi verkkosivuillaan lauantaina, että Suomessa tappaa joka päivä itsensä keskimäärin 2,4 ihmistä. Vuonna 2013 Suomessa itsemurhan teki 887 ihmistä. Tämä oli 14 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Keskisuomalainen kysyi lukijoiden näkemyksiä siitä, miksi Suomessa tehdään muuhun Eurooppaan verrattuna enemmän itsemurhia.

Moni lukija oli vastauksissaan sitä mieltä, että itsemurhien määrä johtuu ainakin osittain huonosti toimivista mielenterveyspalveluista. Eräs masennuksesta kärsinyt keskisuomalainen nainen kertoo sähköpostissaan hakeneensa apua sosiaalitoimen puolelta, mutta kokee, ettei apua saa tarpeeksi.

"Olen käynyt kuilun reunalla ja palannut takaisin. Olen kahden teini-ikäisen lapsen äiti. Tilanne nimenomaan lasten kannalta ollut rankkaa. Apua joutunut itse kinuta ja vaatia, silti asianmukaista apua emme ole saaneet. Monet lapsiin kohdistuneet tapot mitä lehdissä on ollut, samaistun niihin, koska tunnen sen tuskan ja avuttomuuden mikä heillä hädän keskellä on ja kaikilla ei ole voimia vaan jatkaa. Tällä hetkellä olen kuntoutustuella ja kouluttaudun uuteen ammattiin. Elän tässä ja nyt päivän kerrallaan", nainen kuvaa.

Naisen mukaan mielenterveyspotilaat joutuvat odottamaan liian pitkään apua ja tukitoimia ei sillä välin ole saatavilla.

"Et pääse akuuttitilanteessa sairaalahoitoon ennen kuin olet psykoosissa. Ei ennaltaehkäisyä ole saatavilla.  Pompotetaan sairasta luukulta luukulle. Sairasta jolla nouseminen sängystäkin on jo vaikeaa. Jätetään liian helposti yksin, koska mielenterveysongelma ei näy aina päällepäin", hän kertoo.

Naisen mielestä myöskään työyhteisöissä ei suvaita mielenterveysongelmaisia.

"Työterveyshuolto ei ole ajoissa auttamassa työssä uupuneita, joten asiat vain pahenevat. Työhön paluuseen pitkän sairausloman jälkeen mielenterveyskuntoutuja tarvitsisi aikaa ja tukea sitä valitettavasti ei saa. Tämän takia yleensä sairastutaan uudestaan ja mitä useammin näin käy sairauskierre on valmis ja monikaan ei sitä kestä. Tippuu yhteiskunnasta ja tuntee itsensä mitättömäksi", nainen jatkaa.

Lisää lääkkeitä ja kotiin

Toinen lukija, jolla on kokemusta itsemurhayrityksestä lähipiirissään, kokee, että itsemurhayritysten hoito on Suomessa retuperällä.

"Lähipiiristäni ihminen joka oli kärsinyt masennuksesta, yritti itsemurhaa lääkkeiden yliannostuksella. Läheinen löysi hänet ajoissa ja toimitti sairaalaan, jossa hoidettiin myrkytystila. Seuraavana päivänä kävi psykologi kysymässä potilaalta haluaako tämä jatkohoitoa. Mitäs luulette masentuneen vastaavan? Ei häntä kiinnosta, häntä otti vain päähän, että oli epäonnistunut. Lopputulema oli se, että koska potilas ei koe tarvetta jatkohoidolle, hänet kotiutetaan ilman minkäänlaista seurantaa ja kontrollikäyntejä. Lisää unilääkkeitäkin kirjoitettiin mukaan...olikohan tarkoitus, että hän onnistuisi paremmin ensi kerralla?

Kyllähän maalaisjärkikin jo sanoo, että ei ihminen, joka yrittää tappaa itsensä ole mielentilassa, jossa voisi itse päättää hoidostaan? Kyllä näissä tilanteissa mielestäni olisi pakollinen terapia vähintä, mitä potilaan hyväksi pitäisi tehdä. Tässäkin tilanteessa vain odotetaan sitä seuraavaa kertaa ja pelätään potilaan onnistuvan sillä kertaa", lukija kertoo.

Kolmas lukija kertoo olevansa masentunut ja miettineensä aikoinaan myös itsemurhaa. "Mutta en ole pystynyt siihen. Mä koen ite ainakin mun tilanteessa, että vanhemmat eivät ymmärrä, mitä masennus todellisuudessaan voi olla ja on sairautena. Niiden pitäisi ehkä kuulla se joltain ammattilaiselta kuten lääkäriltä tai psykologilta. Itsemurhiin voi vaikuttaa sekin, että jos nuorilla ja vanhemmilla ei ole sellaista yhteyttä ja uskallusta, että nuori voisi oikeasti silmiin katsoen ja pelkäämättä sanoa huoltajilleen/vanhemmilleen, että on halunnut kuolla. Suomessa ei välttämättä puututa nuorten hyvinvointiin tarpeeksi hyvin. Nuori tarvitsee henkilökohtaisen tukihenkilön, joka soittaa ja kysyy nuoren voinnista tai tulee kotiovelle ja potkasee perseelle ja raahaa sinne lääkäriin tai psykologille", lukija kertoo.

Näin voit auttaa

Suomen Mielenterveysseuran mukaan itsemurhariski on suuri, jos henkilö puhuu halustaan kuolla, etsii itselleen keinoa tappaa itsensä, puhuu tuntevansa itsensä toivottomaksi tai merkityksettömäksi, tai esimerkiksi lisää alkoholin tai lääkkeiden käyttöään, vetäytyy omiin oloihinsa, käyttäytyy ahdistuneesti, kiihtyneesti tai levottomasti.

Itsemurhaa harkitsevaa voi myös auttaa. Henkilöä ei pidä jättää yksin. Ulottuvilta pitää poistaa aseet, alkoholi, lääkkeet, huumeet ja terävät esineet.Valtakunnallinen kriisipuhelin palvelee numerossa  010 195 202 (ma-pe klo 09-07, la ja su klo 15-07).

Jos henkilö on välittömässä hengenvaarasssa, voi soittaa hätänumeroon. Henkilön voi myös viedä sairaalan päivystykseen tai terveyskeskukseen ja kertoa hänen itsemurha-aikeistaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .