Lokakuu oli tavanomaista leudompi ja vähäsateisempi – Kruunupyyssä rikottiin lokakuun lämpöennätys kuun puolivälissä

Kulunut lokakuu oli Suomen etelä- ja keskiosissa noin asteen verran tavanomaista leudompi, kertoo Ilmatieteen laitos. Sen sijaan Lapissa sää oli hieman keskiarvoa kylmempi.

Erityisen lämmintä oli kuun puolivälissä. Kuukauden ylin lämpötila 20,9 astetta mitattiin 14. päivä Kruunupyyssä Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä. Se on uusi lokakuun lämpöennätys Suomessa. Edellinen ennätys oli mitattu Helsingin Malmilla vuonna 1985, ja se ylittyi yli 1,5 asteella.

Samana päivänä mittarilukemat nousivat yli 20 asteen muillakin paikkakunnilla. Toiseksi lämpimin lukema mitattiin Pohjois-Pohjanmaan Siikajoella, jossa lämpötila nousi 20,8 asteeseen. Ylivieskassa paistateltiin päivää 20,6 asteessa, samoin Pyhäjärvellä ja Seinäjoella.

Kuukauden lämpöennätys rikkoutui nyt jo kuudetta kertaa 2000-luvulla. Sen sijaan yhtäkään kylmyysennätystä ei ole rikottu samana aikana.

Päättyneen lokakuun kylmin lämpötila –18,7 astetta mitattiin Sodankylän Vuotsossa 29. päivänä.

Pohjavedet yhä alhaalla

Kuukauden sademäärä jäi niin etelässä kuin pohjoisessakin keskiarvojen alapuolelle. Maan keskivaiheilla satoi suurin piirtein saman verran kuin lokakuussa yleensäkin.

Alustavien tietojen mukaan eniten satoi Ilomantsin Pötsönvaarassa, jossa vettä ropisi runsaat 70 millimetriä. Kuivinta oli Enontekiön Kilpisjärvellä, jossa sadekertymä oli vain 11,8 millimetriä.

Suurin vuorokautinen sademäärä mitattiin Kemiönsaaressa 23. lokakuuta, jolloin satoi 27,6 millimetriä.

Syyssateista huolimatta pohjavesien pinnat ovat yhä 10–30 senttiä tavallista alempana suuressa osassa maata. Suomen ympäristökeskuksen mukaan rannikkoalueilla sekä maan lounais- ja keskiosissa pohjavedet ovat paikoin jopa 50–90 senttiä keskimääräistä alempana.

Ennusteiden mukaan etenkin maan keskiosissa pohjaveden pinnat voivat jäädä paljonkin keskimääräistä alemmiksi, jos talven tulo ei myöhästy.

Kuun lopussa sää kylmeni monen päivän ajaksi. Suuressa osassa Lappia terminen talvi alkoi 22. päivän aikoihin. Pohjois- ja Keski-Lapissa oli kuun lopussa lunta 2–10 senttimetriä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.