Lokki jäi loukkuun Väinönkeskukseen

Liikekeskuksen sisätiloihin loukkuun jäänyt lokki aiheutti sunnuntaina hämminkiä Jyväskylän Väinönkeskuksessa.

Keski-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen eläinpelastustehtävästä puoli yhdeksän aikaan illalla. Ilmoituksen mukaan loukkuun jäänyt lokki oli suljetussa sisätilassa hyökkäillyt ihmisiä kohti.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle lokki käyttäytyi kuitenkin rauhallisesti.

- Yritämme saada lokkia haavilla kiinni ja jos se ei onnistu, avaamme sille savunpoistoluukut, palomestari Reijo Oikari kertoi pelastussuunnitelmasta illansuussa.

Palomestari kommentoi pelastustehtävän 20 metriä korkeassa sisätilassa olevan haastavaa. Keskuksesta puuttuvat myös isot ulosmenoaukot, josta lokin voisi ohjata helposti ulos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Suomalaiset yritykset ovat osoittaneet ketteryyttä koronapandemiassa – "Pitää osata oivaltaa, mikä on todellinen ongelma", sanoo Etlan tutkimusjohtaja

THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20

Keski-Suomen kutsunnoissa pitää olla suojamaski – pojat armeijaan pääosin talvella 2022

Keski-Suomessa ei uusia koronatartuntoja, koko Suomessa 20 uutta tapausta – katso tästä kuntakohtainen listaus

Kolme neljästä kateissa olevista on miehiä – suurin osa nuorehkoja

Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"

Koronakriisi nosti paikoittain noutokaljan arvostusta – Alkoholin ulosmyynnistä hyötyvät kuitenkin pääasiassa vain paikallispanimot

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.