Lontoo on suomalaisten kesäsuosikki

Suomalaisten kesän lomamatkailun suosikkikohde on Lontoo. Asia käy ilmi nettipohjaisen matkatoimiston Travellinkin selvityksestä.

Lontoo on pysynyt suomalaisturistien kohteiden huipulla vuodenajasta riippumatta.

Ulkomailla lomailevien yleisin kohdemaa on kuitenkin Espanja. Joka neljäs matkailija suuntaa Espanjaan.

- Asiakastutkimuksemme kertoo, että sään lisäksi kulttuurielämykset ja nähtävyydet ovat matkustajille tärkeitä kesälomalla, kertoo Travellinkin maajohtaja Anne-Marjut Väänänen.

Travellink arvioi, että lentojen alhaiset hinnat ovat saaneet suomalaiset varaamaan matkoja enemmän kuin koskaan aiemmin. Viime kesään verrattuna matkavaraukset ovat kasvaneet kuusi prosenttia.

Tulokset perustuvat 18 000 matkavaraukseen ja asiakaskyselyyn, johon vastasi runsaat 800 matkustajaa.