Luhangassa sammutettiin mystisesti pressusta alkunsa saanut maastopalo

Luhangassa syttyi maanantaina alkuillasta mystisesti maastopalo, jossa paloi pieniä alueita taimikkoa.

Pelastuslaitos hälytettiin Rantakyläntiellä sijaitsevalle palopaikalle kello 16.18. Tulessa oli perunapellon viereen rikkaruohojen kasvamisen estämiseksi asetettu pressu. Lisäksi useita pieniä paloalueita oli läheisessä taimikossa, jonne palavia pressun riekaleita oli ilmeisesti lentänyt.

Pressun syttymissyy jäi aluepalomestari Lauri Laineen mukaan mysteeriksi, sillä alueella ei ole käsitelty tulta, eikä lähistöltä löytynyt myöskään esimerkiksi mitään lasiesinettä, jonka heijastumasta pressu olisi mahdollisesti syttynyt.

Kaikeksi onneksi naapurit havaitsivat savuttavan pressun, sillä talonväki ei ollut palon syttyessä kotona. Myös tuulen suunta oli suosiollinen siten, ettei palo levinnyt lähistöllä olevien rakennusten suuntaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.