Lukioiden välillä isot erot yo-kokeessa reputtamisessa

Koulujen välillä on huomattavat erot siinä, kuinka iso osa kokelaista reputtaa ylioppilaskirjoituksissa.

Noin neljäsosassa lukioista kaikki ylioppilaskokelaat läpäisivät tänä vuonna kirjoitusten pakolliset kokeet. Muissa lukioissa reputtaneiden osuus vaihteli vajaasta prosentista jopa lähes 40 prosenttiin.

Valtakunnallisesti reputtaneiden osuus on noin viisi prosenttia.

Asiantuntijat toivovat, että lukiot ottaisivat nykyistä enemmän vastuuta heikommin arvosanoin opiskelemaan otettujen oppilaiden tukemisessa.

Åbo Akademin professori Michael Uljens sanoo, että lukioiden on huolehdittava, että erityisopetusta ja opinto-ohjausta on riittävästi myös niille oppilaille, jotka on otettu sisään heikoimmin arvosanoin.

- Opetus lähtee helposti ajatuksesta, että kun lukioon on päästy, opetusta ei enää tarvitse eriyttää peruskoulun tapaan.

STT:n lukiovertailussa parhaiten sijoittuneista kymmenestä lukiosta kuudessa ei reputettu kirjoituksissa tänä vuonna laisinkaan.