Lumi tuonee ongelmia huomiseen liikenteeseen

Sääennusteen mukaan Etelä-Suomeen tulee huomenna ensilumi.

Liikennevirasto ja poliisi suosittelevat autoilijoita vaihtamaan kesärenkaat talvirenkaisiin. Sääennusteen mukaan Etelä-Suomeen tulee huomenna ensilumi, ja myös kovaa tuulta odotetaan.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli muuttuu yöllä huonoksi suurimmassa osassa maata lumi- ja räntäsateen tai jäisten tienpintojen vuoksi. Liikennevaroitukset ovat voimassa pääteillä pohjoista Suomea lukuun ottamatta.

Liikennevirasto uskoo sään johtavan ongelmiin liikenteessä. Ajokeli voi muuttua huonoksi jo yön aikana. Liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen suosittelee julkisen liikenteen hyödyntämistä työmatkoihin ja varaamaan matkantekoon tavallista enemmän aikaa.

– Nyt on ennusteen mukaan tulossa kerralla paljon lunta ja edellisiä talvia aikaisemmin. Vaikeuksia on odotettavissa pääkaupunkiseudun tieliikenteelle, hän sanoo.

Helsingin poliisilaitos kehottaa autoilijoita pidentämään turvavälejä liikenteessä ja keskittymään oikeaan tilannenopeuteen. Peräänajoja ja ketjukolareita sattuu tyypillisesti, kun näkyvyys on huono liikenteessä.

– Ei anneta tänä vuonna talven yllättää, sanoo ylikomisario Pekka Höök.

Autoihin pitää vaihtaa talvirenkaat viimeistään joulukuun alkuun mennessä, ja niitä pitää käyttää helmikuun loppuun. Suomen teillä siirryttiin talvinopeusrajoituksiin viime viikolla.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä-Suomen lumisateet ovat jäämässä aiempaa ennustetta rajatummalle alueelle. Suuremmat sateet keskittyvät aivan Uudenmaan rannikolle, jossa voidaan saada 5–10 senttiä lunta keskiviikkoaamun ja -aamupäivän aikana. Muualla eteläisessä Suomessa lunta on luvassa pääosin pari senttiä.

Ruotsi vältti pahimman lumikaaoksen

Uusimmat

Kotimaa

Kuljettaja osui koululaisiin suojatiellä – poliisi huomautti lasten kännykänkäytöstä

Uusia syytekohtia julki kadonneen ilomantsilaismiehen tappojutussa – taposta syytettyä epäillään pontikkatehtailusta

Vastaantulevien kaistalla Muuramessa kolaroinut rattijuoppo sai ehdollista vankeutta ja sakkoja

Kehitysvammaisten lasten oikeudet eivät toteudu Suomessa – videojoulukalenteri antaa äänen Eemelille ja 23 muulle lapselle, joita ei yleensä kuulla

Oikeus hylkäsi syytteen petoksesta: "Kelan tukihakemus saattaa olla vaikea täyttää varsinkin ikääntyneemmille"

Lumi ja Pyry innoittivat kutojia eläinpuiston kilpailussa – Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastolle saapuu Ähtäristä pehmeitä joulupaketteja

Apteekki ryöstettiin Karstulassa – tekijä kiinni etsintöjen jälkeen

Irtisanotun kunnanjohtajan mies kertoi perheen piinasta Kittilässä – "Meillä ei ollut normaalia perhe-elämää"

Kiista liikenneympyrän väistämissäännöistä kärjistyi Jyväskylässä – pyöräilijä raahautui paikalta paenneen henkilöauton mukana

Nahkasiipi, Osaton tai Tukipylväs olisi kelvannut Suomessa sukunimeksi vielä sata vuotta sitten – näin eri sukunimet sijoittuvat maassamme aikakausittain

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.