Lumikuuroja tulee jo paikoin Etelä-Suomessa

Sää muuttuu talviseksi Etelä-Suomessa lähipäivinä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan paikallisesti lunta on pyryttänyt kuuroina jo tänä iltana esimerkiksi Lahden seudulla. Lisäksi Uudellamaalla autoilevia varoitetaan paikoin huonosta ajokelistä lumi- ja räntäkuurojen takia.

Yhtenäisempää lumisadetta odotetaan huomenna iltapäivästä alkaen etelärannikolle lähinnä Helsingin ja Hankoniemen väliselle kaistaleelle. Koko Etelä-Suomeen lunta on luvassa ennusteiden mukaan vasta ylihuomenna.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sunnuntaihin mennessä lunta voi tulla rannikon tuntumassa jopa yli 20 senttiä.

Talvi on tänä vuonna myöhässä. Ensimmäinen lumipeite on saatu maan eteläosaan tyypillisesti marraskuun puolivälin tietämillä. Pysyvää lunta saadaan etelässä tyypillisesti odotella joulukuun loppupuolelle, kun taas Lappiin pysyvä lumi saadaan usein jo loka-marraskuun taitteessa.

Tällä hetkellä lumi peittää maan Koillismaalla ja Lapissa lukuun ottamatta aivan lounaisinta Lappia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.