Lumisade voi huonontaa ajokeliä osassa maata

Lumi- ja räntäsade voi haitata aamun liikennettä osassa Suomea. Erityisesti maan pohjois- ja itäosissa autoilijoiden on syytä kiinnittää huomiota ajokeliin.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ensilumi on satanut paikoin muun muassa Pohjois-Savoon, Etelä-Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Tällä hetkellä kunnon hanget peittävät maata Keski- ja Pohjois-Lapissa, joissa lunta pyryttää edelleen.

Maan eteläosiin lunta voidaan odottaa vasta seuraavana yönä. Tuuli saattaa kuitenkin iltapäivällä yltyä kovaksi.

Sää kylmenee edelleen viikonloppua kohti. Loppuviikolla lämpötila pysyttelee Ilmatieteen laitoksen mukaan lähes koko maassa pakkasen puolella ja mahdolliset sateet tulevat lumena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Metsästäjä losautti Päijänteeseen pudonnutta sorsaa veneestä – ei olisi kannattanut

Ruokalähetti voi joutua yrittäjäksi vasten tahtoaan – työministeri lupaa alustatyöntekijöille aiempaa paremmat oikeudet

Hävittäjät uusitaan, mutta pitääkö myös Hawkit päivittää? – Loikka harjoituskoneista uusiin hävittäjiin on pitkä

Jyväskylän AaltoAlvarin vastasauna on ollut kuukausia poissa käytöstä, eikä avaamisajankohdasta ole tietoa – Saunaseura huolestunut tilanteesta

Jorman tilaaman otsalampun laturi räjähti: "Se oli jumalaton pamaus" – Julkinen keskustelu turvallisuudesta sai pelastustoimen aloittamaan akkupalojen tilastoinnin

Todistusvalinnasta tulee pääväylä korkeakouluun ensi keväänä – Yliopistot julkaisivat tiedot aloituspaikkojen osuudesta jo kesällä 2018, milloin tulevat ammattikorkeakoulujen tiedot?

Lännen media: Vain kolmasosa suomalaisista tietää, kuka on eduskunnan puhemies

Laukaalaisvanhemmille kavallustuomiot rahojen "lainaamisesta" lasten tileiltä

Yön uutiskooste: Barcelonassa mellakoitiin, Brexitistä äänestys, naisten asema Suomen pörssiyhtiöissä parantunut

Uutinen Nikolai Bobrikovin murhasta levisi nopeammin Meksikoon kuin Mikkeliin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.