Lumisateen ennustetaan saapuvan Keski-Suomeen maanantaina päivällä

Huomenna maanantaina etelään ja itään on luvassa runsaasti lunta. Ilmatieteen laitokselta arvioitiin iltapäivällä, että lunta sataa 10–15 senttiä ja paikoin jopa 20 senttiä.

Päivystävän meteorologin Helena Laakson mukaan eniten lunta on tulossa tällä tietoa Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen ja Päijät-Hämeeseen.

– Lumisade alkaa etelärannikolla varhain aamulla. Lunta tulee maanantaina voimakkaan tuulen kera, mikä tarkoittaa, että lumi voi kinostua, Laakso kertoo.

Huomenna päivällä sade yltää maan keskiosiin sekä iltapäivällä tai illalla Kainuuseen asti, Ilmatieteen laitos ennustaa. Sen sijaan länsirannikolla näytetään säästyvän suurimmilta sademääriltä.

– (Länsirannikolla) puhutaan muutamista senteistä lunta, ehkä viidestä sentistä, Laakso ennustaa.

Eteläisissä osissa maata sää alkaa poutaantua näillä näkymin tiistain vastaisena yönä. Vielä tiistaina lunta voi sadella 5–10 senttiä Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä.

Ajokeli muuttuu maanantaina vaaralliseksi isossa osassa maata

Liikennevirasto kehottaa etenkin kesärenkailla liikkuvia autoilijoita palaamaan pääsiäisen vietosta jo sunnuntaina