Luonnonsuojeluliitto: Myrskytuhometsät suojeluun

Omistajan kannattaa perustaa suojelualue myrskytuhometsään, katsoo Suomen luonnonsuojeluliitto. Osan myrskytuhometsistä voi suojella vapaaehtoisella suojelukaupalla Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO) kautta.

– Valtion kannattaisi lisätä loppuvuoden METSO-määrärahoja pikaisesti, jotta luonnonsuojelun avulla voitaisiin tukea puustoa menettäneitä metsänomistajia. Maanomistajat pääsisivät heikkotuottoisista korjuutöistä ja valtio saisi kurottua METSO-ohjelman tavoitteita kiinni, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.

Maanomistaja saa korvauksen suojelun aiheuttamista taloudellisista menetyksistä. Alueen voi säilyttää omassa omistuksessaan.

Kaatuneiden puiden taloudellinen arvo on laskenut, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta kaatuneiden puiden arvo kasvaa vuosi vuodelta. Myrskytuhot lisäävät tuhansien lajien tarvitsemaa lahopuuta ja metsän rakenteen monipuolisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"

Koronakriisi nosti paikoittain noutokaljan arvostusta – Alkoholin ulosmyynnistä hyötyvät kuitenkin pääasiassa vain paikallispanimot

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain – poliisi kaipaa tietoja yhteensä yli 400 kadonneesta

Suolistosyövät yleistyvät – nuorimmat sairastuneet ovat alle nelikymppisiä

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Jämsän Vilja Rockissa osattiin ottaa korona huomioon: paikalla olleiden mukaan festaria olisi vaikea hoitaa paremmin – katso kuvasarja!

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.