Lutikat ovat tehneet paluun Suomeen

Lutikat ovat palaamassa suomalaisten riesaksi. Helsingin ympäristökeskukseen tulleiden havaintojen mukaan lutikoiden määrä on Helsingissä kaksinkertaistunut vuoden aikana.

Huhti-syyskuun aikana ympäristökeskukseen tuli 35 yhteydenottoa lutikoihin liittyen.

Lutikka on syöpäläinen, joka tarvitsee ravinnokseen nisäkkäiden verta. Lutikat liikkuvat öisin, ja ne jättävät verijälkiä ja tummaa ulostetta lakanoihin, patjoihin ja sängyn jalkoihin. Lutikoiden ei tiedetä levittäneen Suomessa tauteja.

Siivoaminen, hyönteismyrkyt ja hyvä hygienia purevat luteiden leviämiseen. Usein kuitenkin tarvitaan ammattilaisten tekemä käsittely, jotta niistä päästään kokonaan eroon.

Lutikat olivat yleisiä Suomessa 1950-luvulle asti. Ne ovat tehneet paluuta Suomeen matkailun lisäännyttyä 1990-luvulta alkaen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.