Tällainenkin tarina löytyy: Ilari lopetti lukion, jottei syrjäytyisi

Lyseolainen Ilari Kilkki, 18, päätyi radikaaliin ratkaisuun abivuonnaan. Hän keskeytti lukion ja meni töihin rautakauppaan. Ilari kokee, että olisi jäänyt lukion jälkeen tyhjän päälle, mikäli olisi vielä jatkanut.

–Uskoin, että kuluttaisin itseni loppuun, enkä jaksaisi lähteä jatko-opiskelemaan.

Ensimmäisenä lukiovuonnaan Ilari ei panostanut kouluun vapaa-ajallaan. Toisena vuotena hänellä oli paljon poissaoloja. Sitten hän otti itseään niskasta kiinni.

–Stressasin arvosanoistani paljon, tosin lähinnä pelkäsin, että vanhempani pettyisivät minuun. Siksi helpottikin, kun aherrus koulun eteen toi parempia arvosanoja.

Tänä syksynä Ilarin poissaolot lisääntyivät.

–Maanantaisin ei kiinnostanut tulla kouluun ja perjantaisin päätin aloittaa viikonlopun aikaisemmin.

"Lopetin lukion, jotten syrjäytyisi"

Viimeinen pisara oli keskeytynyt kurssi, joka olisi lykännyt valmistumista. Hän päätti lopettaa lukion.

–Kuulin monelta, että kadun tätä joskus. Mietin itsekin, olenko tekemässä elämäni suurimman virheen, mutta en osaa motivoida itseäni asioihin, jotka eivät kiinnosta minua.

Myös ongelmat ihmissuhteissa ja Ilarin harrastuksessa salibandyssa vähensivät motivaatiota.

–Epäonnistumisien jälkeen on vaikea motivoitua mihinkään, varsinkaan kouluun.

Vaikka Ilari on juuri lopettanut koulun, kertoo hän olevan positiivisin mielin.

–En koe olevani syrjäytynyt, vaikka täytänkin kriteerit. Päinvastoin lopetin lukion, jotten syrjäytyisi.

Tammikuussa Ilari Kilkki vaihtoi maastokuvioon ja aloitti varusmiespalveluksen Kainuun prikaatissa. Sen jälkeen hän aikoo ryhtyä tutussa rautakaupassa oppisopimuslaiseksi. Siitä on jo alustavasti sovittukin.

–Tarkoituksena olisi valmistua merkonomiksi.

–Uskon, että kadonnut opiskelumotivaatio löytyy kahden työvuoden aikana. Sitten ehkä ammattikorkeaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .