Kunnanhallitus on valmis maksamaan saadakseen junavuoroja

Mänttä-Vilppulan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että tämä myöntää 134 000 euron lisämäärärahan kiskobussiliikenteen kuntarahaosuuteen ajalle 20.6.–10.12.

Mikäli myös Keuruu, Tampere, Orivesi ja Juupajoki ovat valmiit rahoittamaan liikennettä, palautuvat Tampere–Keuruu-osuuden juna-aikataulut joulukuuhun asti tasolle, jolla ne olivat ennen maaliskuussa voimaan tulleita supistuksia.

Radanvarsikunnat, Pirkanmaan liitto, VR sekä liikenne- ja viestintäministeriö ovat neuvotelleet junaliikenteen säilyttämismahdollisuuksista viime syksystä lähtien. Äskettäin VR teki kunnille tarjouksen poistettujen vuorojen palauttamisesta määräajaksi.

Tarjous on voimassa 4.5. asti. Jos kunnat vastaavat myöntävästi, astuvat uudet aikataulut voimaan 20.6.

Mänttä-Vilppulassa on katsottu, ettei raideliikenteen rahoittamisen tulisi kuulua kuntien tehtäviin. Vaakakupissa painaa kuitenkin myös pelko siitä, että jos liikennöinti loppuu, on sen uudelleen käynnistäminen erittäin vaikeaa.

Omalla panostuksellaan Mänttä-Vilppula pyrkii takaamaan työmatka- ja palveluliikenteen Tampere–Vilppula-välillä. Muut radanvarsikunnat eivät vielä ole ottaneet asiaan kantaa. Keuruun kaupunginhallitus käsitellee sitä kokouksessaan 25.4.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .