Mäntyharjun ympäristöonnettomuuden vaikutukset voimistumassa – ensimmäinen kalakuolema havaittu

Etelä-Savossa Mäntyharjussa tapahtuneen kemikaalionnettomuuden ympäristövaikutukset ovat voimistumassa läheisissä vesissä, kertoo ely-keskus. Ensimmäinen kalakuolema havaittiin eilen Kärmelammessa. Haitta-ainepitoisuudet ovat ely-keskuksen mukaan Kärme- ja Ojantakaisenlammessa niin suuria, että kalakuolemia uskotaan tulevan lisää.

Mittausten perusteella MTBE-kemikaalin eli metyylitertiaaributyylieetterin pitoisuudet ovat nousseet huomattavasti myös Pajulammessa sekä siihen tulevassa ja siitä Sarkaveteen menevässä purossa. Pajulammen korkein havaittu haitta-ainepitoisuus oli 74 milligrammaa litrassa. Suomen ympäristökeskuksen mukaan 150 milligrammaa litrassa on vesieliöille akuutti eli välittömän myrkytyksen aiheuttava pitoisuus. 50 milligrammaa litrassa aiheuttaa kroonisen eli pitkän ajan kuluessa ilmenevän myrkytyksen.

Mäntyharjun maastoon valui viikonloppuna arviolta 35 000 litraa bensiinin lisäainetta. Lisäaine pääsi maastoon, kun venäläiseen junaletkaan kuulunut junanvaunu suistui raiteilta ja rikkoutui.

Junaliikenne palannut normaaliksi

Mäntyharjulla junaliikenteen odotettiin palaavan normaaliksi puoliltapäivin, kertoi Liikennevirasto. Liikenne on ollut kemikaaliturman vuoksi poikki lauantaista lähtien. Rikkoutunut vaunu siirrettiin alueelta pois viime yönä.

– Viimeinen vaunu siirrettiin puolen yön jälkeen ja paikalta lähdettiin aamuyöllä, sanoi Liikenneviraston palokunnan päällikkö Atte Kanerva STT:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.