MM-tason nyrkkeilijä haavoittui ravintola-ammuskelussa

Suomen parhaisiin lukeutuva nyrkkeilijä Matti Koota, 21, on haavoittunut Kankaanpäässä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa. Koota sai luodin jalkaansa, kun jalasjärveläinen mies ampui paikallisen miehen. Poliisi on pidättänyt ammuskelusta epäillyn.

Poikansa valmentajana toimiva Veli Koota kertoo, että jalkapöytään osunut luoti poistettiin yöllä leikkauksella. Toipuminen kestää ainakin pari kuukautta.

- MM-kisat olisivat olleet kolmen viikon kuluttua. Samalla kariutui haave olympiapaikasta, mutta sitä toivottavasti päästään tavoittelemaan huhtikuun karsinnassa, Veli Koota suunnittelee.

Matti Koota oli ollut ravintolassa ystävänsä kanssa. Ammuskelun alettua he olivat yrittäneet karkuun, mutta pian Koota oli havainnut kipua jalassaan. Muut sivulliset eivät haavoittuneet.

Ampumavälikohtaus tapahtui keskustan ravintolassa hieman ennen yhtä yöllä. STT:n tietojen mukaan tapahtumat saattavat liittyä romanien välienselvittelyyn.

Poliisin mukaan ravintolassa oli kymmeniä asiakkaita. Tapausta tutkitaan murhana, useana vaaran aiheuttamisena, törkeänä vammantuottamuksena ja ampuma-aserikoksena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.