MT: Väyrynen haukkuu ministeri Rehnin – "Käsittämätön avaus"

Europarlamentaarikko paheksuu, että metropolipolitiikka on voimistunut keskustan hallituskaudella.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) arvostelee elinkeinoministeri Olli Rehniä (kesk.) Maaseudun Tulevaisuudessa. Väyrynen sanoo tyrmistyneensä Rehnin ehdotuksesta rahoittaa Guggenheim-museota valtion varoista. Guggenheim-museota suunnitellaan Helsinkiin.

– Käsittämätön avaus keskustalaiselta ministeriltä, Väyrynen sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa.

Europarlamentaarikko pitää Rehnin ehdotusta metropolipolitiikkana.

– Eduskuntavaalien alla kampanjoin Lapissa sillä teemalla, että jos keskusta voittaa vaalit, metropolipolitiikka loppuu ja Suomessa tehdään vahvaa aluepolitiikkaa. Näin ei ole käynyt. Metropolipolitiikka on jopa voimistunut, Väyrynen paheksuu lehdessä.

Väyrynen viittaa metropolipolitiikan voimistumisella pääkaupunkiseudun isoihin liikennehankkeisiin.

Ministeri Rehn sanoi Helsingin Sanomissa 26. elokuuta, että hän pyrkii edesauttamaan sitä, että valtion varoista löytyisi osarahoitusta kiistellylle museohankkeelle. Rehnin mukaan hankkeella olisi iso elinkeinopoliittinen merkitys paitsi Helsingille myös koko Suomelle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini (ps.) vastasi Rehnille pian blogissaan, että Guggenheimille ei valtion rahaa anneta eikä asiasta edes keskustella budjettiriihessä. Hallitus kokoontui budjettiriiheensä eilen keskiviikkona, ja neuvottelut ovat jatkuneet tänään torstaina.

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus

Uusimmat

Kotimaa

Pian alkavat puut kaatua moottoritien tieltä – Destia suunnittelemaan Kirri-Tikkakoski-väliä

Se on syksy nyt, sen kertovat kurkiaurat – juuri nyt on otollinen aika bongata valtavia muuttoparvia myös Keski-Suomessa

Jyväskylässä toimivan hotelli Paviljongin ravintolapäällikkö palkittiin S-ryhmän Ässäpäällikkönä

Ravintolan työntekijän epäillään puukottaneen työkaveriaan kaulaan ravintolassa Nurmijärvellä – nainen sai hengenvaarallisia vammoja

Jyväskyläläisten influenssarokotuksiin muutoksia – lapsiperheet ohjataan Palokkaan, pienille rokote sumutteena

Puola joutuu EU-tuomioistuimeen tuomareiden siirtämisestä eläkkeelle

Eriskummallinen varkaus Viitasaarella – yli satavuotiaasta rakennuksesta vietiin viisi hirrenpalaa keskeltä seinää

Uuraisilla yli puolet seurakuntavaalien ehdokkaista on uusia nimiä – ehdolla muun muassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja

Kokoomuksen nokkamiehiä eroaa Helsingin Suomalaisesta Klubista, jos jäsenyys ei avaudu naisille – "Kuuntelen lähinnä oman vaimon mielipidettä", sanoo klubin puheenjohtaja

Puolustusministeri Niinistö: Lait kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi kiinteistökaupoissa etenevät suunnitellusti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.