Maailmantalouden epävarmuus heijastuu Suomen talousarvioon – valtiovarainministeriön sisäinen budjettiriihi alkaa tänään

Valtion ensi vuoden tulojen ja menojen viilaaminen alkaa tänään, kun valtiovarainministeriön sisäiset neuvottelut käynnistyvät. Valtiovarainministeriö käy talousarvioita läpi tänään ja huomenna sekä neuvottelee myöhemmin tässä kuussa muiden ministeriöiden kanssa.

Hallituksen varsinainen budjettiriihi on syyskuun puolivälissä.

Budjettia sorvataan hidastuvien kasvulukujen keskellä. Valtiovarainministeriö ennusti kesäkuussa Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,2 prosenttia.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) arvioi eilen, että myös maailmantalouden epävarmuus vaikuttaa talousarvion laadintaan.

– Yli 40 prosenttia bruttokansantuotteesta tulee viennistä, ja sinnehän tulee koko ajan synkkiä pilviä. Me taas emme voi hirveästi vaikuttaa siihen, mitä Mr. (Donald) Trump tai Mr. Xi (Jinping) sanovat. Joten meidän tulee keskittyä siihen, että me pystymme luomaan omaan kansalliseen talouteemme luottamusta ja ennustettavuutta, Lintilä sanoi.

Lintilä arvioi, että jakovaraa on budjetissa sen verran kuin hallitusohjelmassa on sovittu.

Palkansaajien kannalta tärkeisiin ansiotuloveroihin on odotettavissa normaalit tarkistukset. Lisäksi hallitusohjelmassa on sovittu pieni- ja keskituloisiin kohdistuvasta maltillisesta veronkevennyksestä, joka on mitoitettu 200 miljoonaan euroon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tutkinta Pekka Katajan epäillystä murhayrityksestä edistyy – poliisi sai käsiinsä uuden videon

Kunnat jakavat suojamaskeja ilmaiseksi – tämä on tilanne nyt Jyväskylässä, Laukaassa, Äänekoskella ja Jämsässä

Jyväskylä antaa linja-autoissa matkustaville kahdeksan ohjetta – näillä keinoilla tartuntojen uskotaan pysyvän mahdollisimman vähäisinä

Kuntaliitto: Korona heikentää kuntataloutta 1,7 miljardilla eurolla ensi vuonna

THL peräänkuuluttaa koronaviruksen testauskapasiteetin kasvattamista – myös testimenetelmiä halutaan lisätä

Palokan suurpalossa kotinsa menettäneille kerätään sunnuntaina rahaa kokkaamalla

Yön uutiskooste: EU:n ulkoministerit järjestävät ylimääräisen kokouksen jännitteistä maailmalla – asialistalla muun muassa Valko-Venäjän tilanne

Älylän arvokas alue suojellaan entistä vahvemmin – muun muassa tonttien lisärakentamisoikeutta vähennetään

Hallituksen sote-esitys heiluttaa kuntien taloutta Kuntaliiton mielestä liikaa – Katso, kuinka paljon oma kuntasi häviäisi tai voittaisi

Kansalaisten verorasite ei muuttuisi sote-uudistuksessa ainakaan heti – verotus voi myöhemmin kiristyä etenkin jos maakunnillekin tulee verotusoikeus

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.