Isäntä jyrähtää: Tuottaja maksaa kauppojen halpuutukset

Roinilan lihatilan isäntä Heikki Manninen on huono valinta kyykytettäväksi.

Kangasniemeläisen Roinilan lihatilan isäntä Heikki Manninen on monessa liemessä keitetty karju. Kerran hän lensi lantasäiliöön pää edeltä, mutta pääsi kuitenkin pintaan, kun muisti suurin piirtein, mihin kohtaan säiliötä oli rakentamisvaiheessa asentanut putkia.

Sukelluksesta jäi paskanmaku suuhun, vaan eihän se ollut ensimmäinen kerta eikä sen puoleen viimeinenkään.

Lähes viidenkymmenen vuoden kokemuksellaan tuottajana hän on oppinut pitämään ainakin sieraimet pinnalla riippumatta siitä, kuinka syvässä eritteessä on kulloinkin uinut.

Joskus kuppi on kuitenkin mennyt nurin. Viimeksi maaliskuisella traktorimarssilla Helsingin Senaatintorilla, kun Mannista seisotettiin ensin turhan panttina MTK:n puhujalavan vieressä ties kuinka pitkään, ja sitten, kun vuoro lopulta tuli, puhe keskeytettiin alkuunsa.

– Siitä jäi niin hapan hiki, että jos sitä olisi rosteripannulle tiputeltu, olisi pannuun tullut reikä, Manninen sanoo.

Isäntä piti suunsa tukkimista häpäisynä ja erosi saman tien MTK:sta.

– Minä en pelkää ketään enkä mitään, joten kyykytykseen olin helvetin huono valinta, Manninen painottaa.

Pitäisiköhän tähän isäntään tutustua vähän tarkemmin?

Manniseen syntyi isäntä

Manninen syntyi Kangasniemen kunnansairaalassa maaliskuussa 1951. Samana päivänä päätettiin myös siitä, mistä poika ottaisi elantonsa.

– Olin varmaan sellainen puolen vuorokauden ikäinen, kun setäni, joka asui tässä samassa talossa, sanoi enolleni, että nyt syntyi isäntä Manniseen, Manninen kertoo.

– Se oli silloin peli selvä. Ei tarvinnut miettiä, tuleeko ministeri vai professori... No, saparotieteen tohtoriksi olen itseni kuitenkin väitellyt – ja hyvin on tuo titteli ainakin kansalle kelvannut.

Virallisesti Manninen ryhtyi isännäksi tapaninpäivänä 1969.

– Isäni ja setäni omistivat tilan puoliksi ja minä ostin sen heiltä. Heidän kanssaan jatkettiin syytinkisysteemillä, ja sisarukset maksoin pois sisarosuuslainalla.

Noihin aikoihin Mannisessa oli viiden lehmän sekasontanavetta, kuusi hehtaaria peltoa ja perille johti hevosenmentävä tie.

– Alkuperäinen navetta on edelleen sonniosaston siivessä; minähän en anna purkaa mitään pois, vaan virittelen mieluummin uutta lisäksi.

– Kätevämpää olisi ollut tehdä uusi rakennus puhtaalle tontille, mutta meikäläisen isännyyden alku sattui juuri niihin aikoihin, kun rakentamisessa oli päällä kaikki mahdolliset rajoitukset.

Virittelyä on sitten jatkunut tasaisin väliajoin. Ensin jatkettiin navettaa, sitten tehtiin mullisiipi ja ensimmäiset lihasiat saivat tilat 1980-luvun alussa. 1997 rakennettiin sonniosasto, seuraavana vuonna pienteurastamo ja 2001 jatkettiin sikalaa sen verran, että nyt sinne mahtuu tuhatkunta elukkaa.

– Maitotilana aloitettiin, mutta lypsävistä luovuttiin 1991, kun emännälle tuli iskias ja ranteet kipeytyivät.

Nykyisin Mannisen yritystoiminta koostuu neljästä eri yrityksestä. Roinilasta lähtee lihaa maailmalle vuosittain 450 000 kiloa. Kun noilla kiloilla lihan hinta heilahtaa tai tukiaisten maksatus viivästyy, heilahtaa myös tilan talous.

Ei siis ihme, että Mannisella on lausuttavana muutama sana maatilatalouden nykytilasta.

Kaikki hyvä leikattiin maksuilla

Manninen muistelee, että hintapolitiikka oli hyvä vielä 1980-luvun alussa. Liian hyvin ei saanut tuottajilla mennä silloinkaan, ja vuosikymmenen loppupuolella tilanne oli jo toinen.

– Silloin oli ylituotantoa, ja suurin piirtein kaikki hyvä leikattiin pois markkinointimaksuilla, Manninen sanoo.

– Hulluimmillaan siihen kuului ylituotannollinen markkinointimaksu, ylikokoisesta siasta maksettava markkinointimaksu, kilokohtainen markkinointimaksu, valkuaisvero ja rehuvero.

– Silloin kerättiin yhtä ylimääräistä ulosvietyä lihakiloa kohden 42 markkaa. Markkinointimaksulla otettiin siis kolminkertainen rahamäärä kilohintaan verrattuna.

Mannisen mukaan lihan markkinointimaksuilla maksettiin viljan ylituotannon ulosvientiä.

– Sikapuolen koko tuotannon arvosta kerättiin tuolloin noin 20 prosenttia markkinointimaksuina. Silloisessa huushollissamme se oli 270 000 markkaa.

– Se oli ihan karmeata touhua.

Tilanne ei parantunut vuosikymmenen vaihduttuakaan.

– 1990-luvun laman alettua olivat maatalousratkaisut ihan perseenpyyhintäpaperia. Sitten, kun mentiin EU:hun, alkoi tämä mieletön kyttäyspolitiikka.

– Sitähän sanotaan, että kun virkamiehet lisääntyy ja tilat vähenee, niin vuonna 2026 on jokaisella tilalla oma virkamies.

– Ne varmaan häätävät meidät tuohon pihamökkiin asumaan, ja herrat kekkuloivat tässä tuvassa kiikareiden kanssa katsomassa, että mitä ulkona tapahtuu.

Tätä taustaa vasten on tietysti yllättävää, että Mannista voi pitää edelleen lääketieteellisesti tervepäisenä miehenä.

– Minä kun synnyin, oli löysiä pipoja tarjolla niin pirun paljon... Isä ja äitikin olivat silloin niin vanhoja, että vehkeet varmaan falskasivat, ja kusta ruiskahti sekaan sopivasti...

– Onhan tässä ollut matkan varrella uskomattomia mylläköitä, kai se on perhe kärsinyt niistä enemmän kuin minä...

Paatti raapii jo pohjakiviä

Mannisen mukaan maataloudessa on ollut jatkuvasti aaltoliikettä, mutta nyt aalto on niin matalalla, että paatti ottaa jo pohjakiviin kiinni.

– Maatalouden tilanteen tajuaa hyvin maakuntatoreilla, Manninen sanoo.

– Ennen isäntä osti satasella ja maksoi rahalla, mutta nyt se ostaa kahdellakympillä ja maksaa luottokortilla.

Manninen kertoo kuulleensa robottinavetoista, joista on katkaistu sähköt, kun laskuja ei ole pystytty maksamaan.

– Nyt niitä pyöritetään aggregaateilla, mutta sen jälkeen kun öljy loppuu, loppuu tilalta kaikki muukin.

– Tästä huolimatta eläinlääkäreilläkään ei ole muuta huolta kuin se, miten lehmän tissiä pakottaa. Se ei kiinnosta, missä isäntä ja emäntä ovat tai ovatko ne elossa ollenkaan.

Manninen muistuttaa, että vaikeuksissa on myös sellaisia tiloja, jotka ovat olleet saman suvun hallussa 400–500 vuotta.

– Ajatelkaa, miltä tuntuu siitä kaverista, joka on perinyt tilan isiltään ja jonka hallinnassa se uppoaa. Samaan aikaan lainsäädäntöpuolelta sanotaan, että vaikka teillä ei ole yhtään rahaa, täytyy eläinten hyvinvoinnin olla tapissa.

– Mikään pykälä ei anna yhtään armoa.

Uuden eläinsuojelulain myötä piti vuosikymmeniä eläimiä tainnuttaneen Mannisenkin käydä tainnutuskurssi.

– Minä tulostin netistä ohjeet kurssin monivalintakysymyksiä varten, Manninen puhisee.

– Meillä on navetasta tainnutuspisteeseen metri ja kaksikymmentä senttiä. Arvaa, montako sivua olin lukenut ohjeita sille välille, enkä ollut vieläkään päässyt perille?

– 51! Minä heitin, saatana, uuniin ne paperit

Talot nurin ja pankit ihmeissään

Kun maataloustuotannon arvo on tällä hetkellä olematon, ovat myös tuotantorakennusten vakuusarvot samaa luokkaa.

– Nyt, kun tarvitsisi kaikkein eniten rahaa, sitä ei enää saa pankeista. Ainoa pelastus on, että kun pankit eivät tienaa navetoilla ja sikaloilla mitään, niin ne haluavat katsoa mahdollisimman pitkään, josko tilat onnistuisivat kuitenkin sinnittelemään.

– Sen jälkeen, kun pankit vetävät sokan irti, ovat talot nurin ja pankit ihmeissään, koska vakuuksina olevilla kiinteistöillä ei ole mitään kysyntää.

Manninen sanoo, että monet karjatilat ovat keskittyneet pelkästään lihan tai maidon tuottamiseen.

– Niillä ei ole kylvö- tai korjuukoneita, joten työt teetetään urakoitsijoilla. Yksi urakoitsija kertoi minulle viime kesänä, että työtilauksia on jonossa, mutta ikinä ei tiedä, pystyvätkö tilat maksamaan sovittuja korvauksia.

– Ja jos urakoitsijat kaatuvat, eivät tilat pysty hoitamaan peltojaan, koska kaikki peltotyöt on ulkoistettu.

– 1940-luvulla kuului jytinä itärajalta, kun Venäjä ampui, nyt kuuluu rytinää ympäri Suomea, kun tiloja kaatuu.

Reilu kauppa pelastukseksi

Mitä pitäisi tehdä? Miten tuottajien elämä saataisiin takaisin raiteilleen?

– Kaupan pitäisi ymmärtää, että tuottajille pitää maksaa reilun kaupan periaatteiden mukaan.

– Se, mitä kaupan katteesta pitäisi pudottaa, on ihan olematon summa ostajan loppuhintaan verrattuna. Maidossa se olisi kymmenkunta senttiä litralta, sianlihassa 40–50 senttiä ja naudanlihassa noin euron kilolta.

Mannisen mukaan myös säädöksiin pitäisi saada jokin järki.

– Jos muutama teuraan ilmoitus myöhästyy, saa siitä isommat sakot kuin murhasta.

– Tilat ovat nyt erittäin suurissa vaikeuksissa ja eläinsuojelupykälät täydentävät tuhon.

Kolmas oleellinen osa kokonaispakettia ovat maataloustuet.

– Tukien leikkaaminen on suoraan pois viivan alta. Tässä täytyy muistaa, että tuet eivät ole pelkästään meille, vaan yhteiseksi hyväksi: niillä pidetään ruoan hinta alhaalla.

– Käynnissä on kova pudotuspeli, ja parhaat tulevaisuuden tilat ovat putoamassa pelistä juuri nyt.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .