Maanjäristyksistä apua pikkukeskosen aivojen tulkintaan

Helsingin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet pikkukeskosen aivojen tulkintaan uuden tutkimusmenetelmän yhdessä ruotsalaisten ja australialaisten tutkijoiden kanssa. Tutkimuksessa luodun EEG-mittarin avulla tietokone voi laskea pikkukeskosen aivojen tilaa jo ensimmäisten elintuntien ajalta.

Apua saatiin havainnosta, että pikkukeskosten eräänlaiset aivomyrskyt noudattavat samoja lainalaisuuksia kuin esimerkiksi maanjäristykset.

Hermosolujen tuottamat aivomyrskyt ovat kriittisen tärkeitä vauvan aivojen kypsymiselle. Tutkimuksessa havaittiin myös, että kehitetyn mittarin tulokset korreloituvat merkittävästi lapsen kognitiiviseen kehitykseen kahden vuoden iässä.

Löytö auttaa tunnistamaan kuka tarvitsee erityishuomiota ja kenen aivot pärjäävät luonnostaan hyvin.

Tutkimus on julkaistu Brain-lehdessä.

Uusimmat

Kotimaa

Vuorilammen veden pinta jälleen matalalla – katso kuvista, onko tilanne poikkeuksellisen vai ei

Kiikarimies sai sakkoja katseltuaan naapurin ikkunasta sisään yli vuoden – väitti katselleensa oravia ja siilejä

Venla 23, halusi tehdä jotakin yksinäisyydelle – katso videolta tanssiteos, jonka nuori nainen esitti ideoimassaan tapahtumassa Jyväskylässä

Katso kuvat uhkaavasta tulipalosta keuruulaisella hevostilalla – ihmiset ja eläimet selvisivät säikähdyksellä

Massiivinen poliisioperaatio Pihtiputaalla, helikopteri ja armeijan ajoneuvo paikalle – tilanne raukesi itsestään ja koko tapahtuma saattoi perustua väärinkäsitykseen

Jyväskylää ajetaan Suomen pääkaupungiksi – yllättävän kansalaisaloitteen takana vantaalainen ja siilinjärveläinen

Vedet virtaavat taas lupaavasti – pohjavesipinnat ovat yhä keskimääräistä alempana, mutta kaivot alkavat täyttyä

Rokotevastaisuus lisääntyy Euroopassa – tuhansia sairastui tuhkarokkoon viime vuonna

Saimaannorpan kuutteja löytyi alkukevään laskennassa 63 – määrä voi vielä kasvaa

Poliisi: Greenpeacen suomalaisaktivistit eivät syyllistyneet rikoksiin Slovakiassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.