Maarianhaminan kirkkoherra heti pois virastaan

Erotettu Maarianhaminan kirkkoherra Jan-Erik Karlström jää pois virastaan heti. Karlströmin erottamisesta päätti Porvoon tuomiokapituli keskiviikkona, mutta kirkkoherran arvioitiin hoitavan virkaansa, kunnes tuomiokapitulin päätös saa lain voiman.

- Päätöksen mukaan hänet erotetaan virastaan heti, kertoi tuomiokapitulin notaari Clas Abrahamsson.

Karlström on ollut hyllytettynä virastaan viime kesästä lähtien, mutta hyllytys päättyi keskiviikkona.

Tuomiokapitulin puheenjohtaja, Porvoon piispa Björn Vikström kuvaili, että erottaminen on hyvin epätavallinen toimi. Piispan mukaan pohjimmiltaan kyse on siitä, että kirkkoherran tulisi olla esikuva seurakunnalle. Muuten piispa ei katsonut voivansa kommentoida erottamisen syytä. Kirkkoherra Karlström erosi tänä vuonna viidennen kerran avioliitosta.

Karlströmillä on mahdollisuus valittaa tuomiokapitulin päätöksestä.