Maastopalot työllistäneet palokuntaa Keski-Suomessa

Maastopalot ovat työllistäneet pelastuslaitoksia tänään ympäri Suomea. Myös Keski-Suomessa palokunta on saanut hälytyksiä. Saarijärven Hännilänkylällä syttyi pieni maastopalo roskien polton yhteydessä. Asukkaat ehtivät sammuttaa palon ennen palokuntaa.

Multian taajamassa tuli karkasi omakotitalon pihassa olleen savustuspöntön alta ja levisi tonttien väliselle metsäkaistaleelle. Tässäkin tapauksessa palo sammui alkusammutuksen ansiosta.

Jämsässä Haaviston kylällä tuli karkasi nuotiosta. Maata kärysi alueelta, jonka koko on 20 metriä kertaa 15 metriä.

Palojen syttymistä ovat edesauttaneet kuiva maa ja voimakas tuuli. Suuremmilta onnettomuuksilta on tiettävästi vältytty.

Raumalla Vilontiellä paloi 1,5 hehtaaria kallioista maastoa. Palomestarin mukaan palo sai luultavasti alkunsa nuotiosta, jonka kipinöitä tuuli kuljetti mukanaan. Yhtä kodan tuhoutumista lukuun ottamatta palo ei aiheuttanut merkittäviä vahinkoja.

Pelastuspäällikkö: Älkää polttako roskia viikonloppuna