Maatilojen määrä on jo kriisirajoilla – Mistä Suomeen saadaan ruokaa, jos Välimerellä ei pystytä enää viljelemään?

Jyväskyläläistutkijoiden uraauurtava tutkimus Suomen ruokajärjestelmän haavoittuvuudesta ei ole kiinnostanut kotimaisia politiikkoja.

Erään eurooppalaisen unelman aika, pieni hetki, on ohitse.

– Noin 50 vuotta luulimme, että ruokaturva Euroopassa on haavoittumaton. Nyt kaikki on kuitenkin ajateltava uusiksi muun muassa ilmastonmuutoksen takia, Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Tiina Silvasti sanoo.

Silvasti kehottaa seuraamaan esimerkiksi Välimeren aluetta ja tapahtumia siellä.

– Jos Välimeren alueella ei enää pystytä viljelemään, väki lähtee liikkeelle, kuten on jo lähtenytkin. Missä ruoka sitten viljellään ja tuotetaan? Täälläkö ja kuka? Siirtotyöläisetkö, hän kyselee.

Silvasti sanoo, että Euroopassa näennäisen yltäkylläisyyden vastapainona vallitsee selvä nälkäongelma. Ihmiset jonottavat monissa maissa ilmaiseksi jaettavaa ruokaa, ja kerjäläisiäkin näkee yhä useammin.

Samoin Luonnonvarakeskuksen tieto, jonka mukaan Suomessa tänä vuonna korjattiin jatkuvien sateiden seurauksena 2000-luvun toiseksi pienin viljasato, pakottaa Silvastin muistuttamaan, että 100–200 vuotta sitten sato olisi ollut suomalaisille täysi katastrofi.

– Täällä olisi kärsitty tai kuoltu nälkään, kun nykyisen kaltaista tuontimahdollisuutta tai viljan varmuusvarastoja ei ollut, hän sanoo.

Viime sotien opettama viljan varmuusvarastointi onkin Silvastin mukaan ollut hieno asia. Se on taannut ruokaturvan esimerkiksi satunnaisten katovuosien varalta.

Suomalaista ruokaturvaa isompaan kokonaisuuteen, suomalaiseen ruokajärjestelmään, kuuluu sellaisia osasia kuin alkutuotanto ja elintarviketeollisuus, tuotteiden kuljetusjärjestelmä ja kauppa, kuten myös se, että suomalaisille on tarjolla jatkuvasti ja riittävästi terveellistä ruokaa ja että ruoka on tuotettu ympäristön kannalta kestävällä tavalla.

Ruokajärjestelmää voi haavoittaa muukin kuin katovuosi tai ilmastonmuutos. Ihmiset itse voivat sotkea systeemin, sillä ruoka on erittäin poliittinen aihe: politiikkaa siitä, kuka tuottaa, mitä ja miten tuotetaan, kenelle tuotetaan ja mitä ruoka maksaa.

Ruoka on myös tehokas ase aina.

– Hyvä esimerkki tästä on Venäjän suomalaiselle maidolle asettama tuontikielto vastauksena EU:n Venäjään kohdistamille Ukraina-pakotteille. Se pisti suomalaisen maidontuotannon järjestelmän ihan sekaisin, Jyväskylän yliopiston tutkija Ari Paloviita lisää.

Jos ruoka olisi kalliimpaa, sitä ei heitettäisi pois

Silvastin johtama Food System Studies -tutkimusryhmä sai viime vuonna valmiiksi työn, jossa se kartoitti suomalaiseen ruokajärjestelmään kuuluvia tekijöitä ja niiden haavoittuvuutta.

Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa lähestyttiin Suomen tulevaisuuden ruokaturvaa ja tiivistettiin sitä uhkaavat tekijät niin sanotuksi ruokajärjestelmän haavoittuvuusmatriisiksi, haavoittuvuustaulukoksi.

Silvastin ja Paloviidan mukaan matriisi laadittiin avuksi kestävän ruokapolitiikan päätöksentekoon, mutta kukaan poliitikko ei ole sitä vielä ryhmältä kysellyt.

– Tutkijakollegat Suomessa ja maailmalla ovat kyllä sitä lukeneet, siitä on tehty radio- ja tv-haastatteluita ja sitä on siteerattu kymmenissä medioissa, he sanovat.

Silvastin mukaan ruokajärjestelmän haavoittuvuusmatriisi ei oikein sovi Suomen nykyiseen politiikan malliin, jossa kaikki toimijat – maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoministeriö, valtiovarainministeriö, ympäristöministeriö, etujärjestöt, tutkimuslaitokset  ja niin edelleen – työskentelevät omilla mukavuusalueillaan.

– Niillä kaikilla ruoka on tavallaan marginaalissa ja sitä käytetään politiikan teon välineenä. Me sen sijaan olemme nostaneet ruoan politiikan keskiöön. Vaadimme Suomeen ruokapolitiikkaa, jossa ruokaan liittyvät ihmisen intressit olisivat tasapainossa ympäristön intressien kanssa, Paloviita sanoo.

Eurooppalaisittainkin Jyväskylän tutkijoiden hahmottelema ruokapolitiikka on uraauurtavaa. Silvasti ja Paloviita muistelevat, että vaatimuksia kokonaisvaltaisesta ruokapolitiikasta on esitetty vain Hollannissa ja Britanniassa.

Suomeksi käännettynä onnistunut ruokapolitiikka merkitsisi sitä, ettei ruoan tuotantotapa löisi korville ympäristöä, ihmisen terveyttä tai sosiaalisia turvarakenteita.

Jyväskylän yliopiston tutkija Ari Paloviita ja yhteiskuntapolitiikan professori Tiina Silvasti ovat ottaneet suomalaista ruokajärjestelmää niskasta ja tarkastelleet, missä sen haavoittuvuuskohdat ovat.
 

– Alkutuotannon nykyiset tuet kannustavat laajentamaan tuotantoa ja tuottamaan yhä halvemmalla. Ne kannustavat myös myymään ruokaa niin halvalla, ettei sillä ole merkitystä, kuinka paljon ruokaa joutuu heittämään pois, tutkijat sanovat.

Paloviidan mukaan Suomessa heitetään ruoasta ainakin kolmannes ja tämä tapahtuu etenkin kotitalouksissa, Paloviita korostaa.

Jos ruoka olisi kalliimpaa, sitä ei heitettäisi pois.

Silvastin mielestä yksittäisen kuluttajan on taas vaikea välttää oman ruokahävikin syntymistä, kun pakkauskoot vain kasvavat.

Samoin bufee- eli ottopöytäruokailukin on ongelma, jos syöjä ottaa ruokaa lautaselleen enemmän kuin lopulta syö.

– Tuloksena ruokajätettä syntyy kodeissa ja lounaspaikoissa yhä enemmän. Se on samaa, kuin heittäisi työtä ja rahaa pois, Silvasti sanoo.

Suurtuotanto ei ole ympäristölle hyväksi

Vähittäiskauppojen lahjoittamaa ylijäämäruokaakaan Silvasti ei katso hyvällä, vaikka ilmaisen ruoan jakelu on hyväntekeväisyyttä ja monet saavat siitä ison avun.

1990-luvun laman aikana syntynyt ilmaisruoan jakelu tuli avuksi silloiseen akuuttiin tarpeeseen. Nyt se on vakiintunut tavaksi, jolla yritykset ovat ulkoistaneet oman hävikkinsä hoidon muille.

– Ruuan jakelu voi ratkaista nälkäongelman, viedä nälän, mutta ei köyhyyttä, joka on ratkaistava muilla tavoilla, Silvasti sanoo.

Hän korostaa, että ruokajonoissa seisojia on turha tässä asiassa syyllistää.

Silvastille ruoanjakelu merkitsee hyvinvointivaltion rapistumista niin, että muut kuin valtio huolehtivat ihmisten perusoikeuksien, kuten riittävän ja terveellisen ravinnonsaannin toteutumisesta.

Ilmaisruoan sijasta ihmisten sosiaaliavustuksia olisi korotettava niin, että he voisivat ostaa ruokansa, tai sitten ravinnon laadun takaamiseksi olisi järjestettävä kouluruokailun tapaisia julkisia ruokailumahdollisuuksia.

Ilmaisruoan jakelu myös pitää yllä elintarvikkeiden suurtuotantoa, joka ei ole ympäristölle hyväksi. Suurtuotanto on myös vienyt monilta pientuottajalta elinkeinon ja tehnyt heistä työttömiä tai ammatinvaihtajia.

Mitä Suomen alkutuottajiin eli maatiloihin tulee, heistä Silvastin mielestä voi reilusti olla huolissaan.

– Maatilojen määrä on laskenut niin, että ollaan jo riskirajoilla. Kestävä ruoantuotanto tarkoittaa, että maassa on kotimainen peruselintarvikkeiden tuotanto, joka ottaa huomioon myös ympäristön reunaehdot. Sen päälle tulevat sitten tuontitavarat, hän sanoo.

Pelkkien tuontielintarvikkeiden varaan ei voi jättäytyä, vaikka talouspiirit sitä voimakkaasti Suomen EU-jäsenyyden alkamisen aikoina 1990-luvulla ajoivat ja kehuivat.

– Elintarvikkeiden suurtuotantoa ja kansainvälisiä markkinoita perusteltiin sillä, ettei kaikkea aina tarvitse tehdä itse. Että Suomessakin meni hyvin, vaikka siellä ei enää siihen aikaan valmistettu vaatteita eikä kenkiäkään, Silvasti muistelee.

Paloviidan mukaan tuontiruoan mukana seuraa aina myös näkymätön ekologinen ja sosiaalinen selkäreppu, jonka painosta kuluttajalla ei voi olla tietoa.

Silvastin ja Paloviidan mukaan jotkut tuottajat ja kuluttajat ovat ryhtyneet puhkomaan elintarvikkeiden suurtuotannon ja kauppaketjujen pyhää liittoa lähiruoka-ajattelulla. Lähiruoalla tuottajat ovat ottaneet haltuun ruokajärjestelmää, ja myös tilat ovat saaneet itselleen enemmän tuloja, Silvasti ja Paloviita sanovat.

Suosi suomalaista ja kasvispainotteista ruokavaliota

Entä sitten ruoan halpuutus? Kannattaako halvan tai hinnaltaan 30 tai 60 prosentilla alennetun ruoan perässä juosta?

Ari Paloviita muistuttaa, että S-ryhmän jokin aika sitten käyttöön ottama termi ja politiikka on asia, joka on pahasti tulehduttanut kaupan ja tuottajien välejä.

– Kenen kustannuksella ruoan halpuuttaminen tapahtuu, mikä on kustannusten rakenne ja keille rahat menevät, on suuri salaisuus. Tosiasia silti on, että alkutuottajien osuus ruoan hinnasta on pienentynyt jo pidemmän aikaa, hän sanoo.

Tiina Silvasti ei lähde arvostelemaan, jos ihminen liikkuu halpojen hintojen perässä pienten tulojensa takia. Häntä sen sijaan kiinnostaa, onko esimerkiksi kauppojen myöhään illalla aloittamille elintarvikkeiden 60 prosentin hinnanalennuskampanjoille syntynyt markkinat.

Eettistä nykyisessä ruokaviidakossa tutkijoiden mukaan kuitenkin on, jos suosii suomalaisia tuotteita. Niiden alkuperän tietää ja niiden suosiminen heijastuu työpaikkoina koko suomalaisen ruokajärjestelmän ketjuun: viljelijöihin, elintarviketeollisuuteen, kuljetuksiin ja kauppaan.

– Samoin eettistä on, että vähentää ruoan hävikkiä ja suosii kasvispainotteista ruokavaliota, he sanovat.

Jyväskylässä on tutkittu ruoan vaikutusta yhteiskuntaan ja ympäristöön aivan uudesta kulmasta

Uusimmat

Kotimaa

Neljänkympin tavoite jäi Toivakan seurakuntavaaleissa kahden äänen päähän – kirkkoherra menee silti naimisiin

Hakekasa syttyi palamaan Äänekoskella – "Sama kasa oli tulessa noin viikko sitten"

Suomen ja Venäjän edustajat keskustelevat gps-häirinnästä

Raija Pekkarinen Jyväskylän ääniharava

Lännen Media: Entiset upseerit voivatkin osallistua hävittäjäneuvotteluihin valmistajien konsultteina

Sitran selvitys: Suomi voisi leikata merkittävästi päästöjä ja säästää samalla jopa rahaa

Tyrmäävä lausuntopalaute ei ole muuttamassa tielinjauksia

Keskusta kamppailee mielikuvia vastaan – "Jokainen tietysti toivoo, että omassa maakunnassa runkoverkko olisi mahdollisimman kattava"

Lentovero saa niukasti kannatusta eduskuntaryhmissä – vain kaksi puoluetta yhdeksästä on valmis esittämään veroa hallitusohjelmaan

Kittilän virkarikoskäräjillä kuullaan tänään Antti Rinnettä ja Mikko Kärnää

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.