Majander varoittaa tuijottamasta Lipposen kehnoa menestystä

"Tappion pelkääminen halvaannuttaa puolueen."

Sosiaalidemokraattisen Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander varoittaa SDP:tä tuijottamasta edellisiin presidentinvaaleihin ja SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipposen kehnoihin kannatuslukuihin. Lipposen kannatus jäi vuoden 2012 vaalien ensimmäisellä kierroksella 6,7 prosenttiin.

– Tappion pelkääminen halvaannuttaa puolueen, Majander sanoo ja kehottaa puoluetta katsomaan eteenpäin.

Majanderin mukaan presidentinvaalit eivät ole SDP:lle kohtalonkysymys. Kyse on henkilövaalista, jossa ihmiset kiinnittyvät henkilöön eikä puolueeseen.

– Jos maassa on istuva presidentti, johon ollaan kovin tyytyväisiä, onko se hirveä tappio, jos hänet valitaan uudestaan, Majander kysyy.

Hän arvioi, että SDP:n ehdokastilanteen vaikeus johtuu sekä presidentti Sauli Niinistön suuresta kansansuosiosta että Lipposen kehnosta menestyksestä edellisissä vaaleissa.

Itsetunto koetuksella

Majanderin mukaan presidentinvaalit näyttävät olevan SDP:lle itsetuntokysymys, jolla on symbolista merkitystä. Menestyvä puolue pystyy kuitenkin karistamaan mahdolliset kolhut harteiltaan ja hoitamaan ne hyvällä politiikalla.

Majander sanoo, että pienten puolueiden on suuria puolueita helpompi asettaa presidenttiehdokas, sillä pienillä puolueilla ei suuria menestyspaineita. Hän tosin huomauttaa, ettei keskustalla näytä olevan samanlaista itsetunto-ongelmaa presidenttiasiassa kuin SDP:llä.

– Pienelle puolueelle ei ole noloa pärjätä huonosti, mutta valtapuolueeksi pyrkivälle se on nöyryyttävää, Majander arvioi.

Rinne vastuussa

– Kovastihan tuo takkuaa, odotusarvo on ollut kova, Majander kuvaa SDP:n ehdokastilannetta.

Hän jatkaa, ettei asetelma ole kovin lupaava, kun sitä vertaa takavuosiin. Silloin kisattiin siitä, kuka pääsee ehdokkaaksi. Nyt kyse on siitä, kuka uhrautuu.

Majanderin mukaan puheenjohtaja Antti Rinne on muun puoluejohdon kanssa vastuussa tilanteesta. Rinne on vakuuttanut Lahden puoluekokouksesta lähtien, että puolue asettaa oman ehdokkaan, mikä on Majanderin mukaan myös jäsenistön toive.

– Totta kai puoluejohto on vastuussa kaikesta mitä puolueessa tapahtuu ja tilanne on Rinteelle vakava koettelemus.

Vain huonoja vaihtoehtoja

Majanderin mukaan kansanedustaja Eero Heinäluoman ehdokkuus olisi ollut iso palvelus SDP:lle. Hän kertoo kuitenkin ymmärtävänsä Heinäluoman ratkaisun, joka syntyi pitkän puntaroinnin jälkeen ja sitä pitää kunnioittaa. Majander ei aistinut Heinäluoman ilmoituksessa mitään piikittelyä Rinteelle.

– Heinäluoma on punninnut huolellisesti asian kaikilta mahdollisilta kanteilta ja vielä kahteen kertaan.

Majanderin mukaan pätevälle naisehdokkaalle olisi edelleen tilaa, kun katsoo vaalien kokonaisasetelmaa. Hän arvioi, että mahdollisia ehdokkaita kyllä on, mutta hekin käyvät samaa pohdintaa, mitä Heinäluoma on tehnyt. Yksittäisiä nimiehdotuksia Majander ei tässä vaiheessa sano ääneen.

– Tehdään niin tai näin, tässä alkaa olla tilanne, että SDP:llä on vain huonoja vaihtoehtoja, Majander kuvaa SDP:n ehdokastilannetta.

Eero Heinäluoma ei lähde mukaan presidenttikisaan

SDP:n tilanne näyttää todella pahalta, sanoo tutkija Erkka Railo

Jaakonsaari ei ymmärrä Tuomiojan puheita Niinistön taakse asettumisesta

Haatainen: Puoluejohdon pitää nopeasti selkiyttää presidenttiehdokastilannetta

Tuomioja: SDP:n vakavasti harkittava, voisiko puolue asettua tukemaan Sauli Niinistöä