Maksullinen harrastustoiminta päiväkodeissa selvitykseen

Asia sai alkunsa kantelusta, joka oli tehty Espoon kaupungista.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on pyytänyt Opetushallitukselta selvitystä maksullisen harrastustoiminnan järjestämisestä päiväkodeissa. Asia sai alkunsa kantelusta, joka oli tehty Espoon kaupungista.

Kantelijan mukaan hänen lapsensa päiväkodissa järjestetään hoitopäivän aikana maksullista musiikkileikkikoulutoimintaa, johon osallistuu myös päiväkodin henkilöstöä. Lapsille, jotka eivät osallistu muskariin, järjestetään muuta toimintaa. Kantelun mukaan menettely on lapsia syrjivää ja asettaa nämä eriarvoiseen asemaan sen perusteella, ovatko vanhemmat valinneet tai onko heidän mahdollista valita maksullinen musiikkileikkikoulu.

Kantelun vuoksi apulaisoikeusasiamies haluaa laajemmin selvitettäväksi, miten kunnat toteuttavat taiteen perusopetusta varhaiskasvatuksessa. Lausuntoa odotetaan helmikuuksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuppurainen elpymisrahastosta: Suomi vie tavoitteitaan eteenpäin määrätietoisesti, mutta sopu on tärkein

Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista selvitetään maanantaina: Rakennus- ja terveysvalvonta arvioivat, onko koteihin turvallista palata

Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.