Marraskuu oli leuto ja kuiva, myös koko syksy oli lämmin

Marraskuu oli koko maassa tavanomaista leudompi, kertoo Ilmatieteen laitos. Lämpötilan poikkeama pitkän ajan keskiarvosta oli etelän noin kahdesta asteesta Pohjois-Lapin yli kuuteen asteeseen.

Lapissa on näin leuto marraskuu harvemmin kuin kerran 30 vuodessa.

Marraskuun ylin lämpötila oli Kemiönsaaren Kemiössä 1. päivänä mitattu 11 astetta. Alin lämpötila oli puolestaan Sallan Naruskalla 27. päivänä mitattu 22 pakkasastetta.

Sadetta kertyi alle puolet tavanomaisesta määrästä lähes koko maassa. Vähiten verrattuna tavanomaiseen satoi maan etelä- ja keskiosissa, joissa näin kuiva marraskuu toistuu 10–30 vuoden välein.

Marraskuun lauhuus ja vähäsateisuus näkyi myös siten, että lumipeitettä oli poikkeuksellisen vähän. Kuukauden puolivälin aikoihin lähes koko Lappikin oli lumeton. Kuukauden lopussa lunta oli maan itä- ja pohjoisosassa pääosin yhdestä kymmeneen senttimetriä. Lännessä maa oli yhä suurelta osin lumeton.

Koko syksy eli syys-marraskuu oli suuressa osassa Suomea yhdestä kolmeen astetta tavanomaista lämpimämpi.

Näin lämmin syksy koetaan täällä keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Edellinen yhtä leuto syksy oli tosin niinkin äskettäin kuin vuonna 2015.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.