Marssijat vastustivat Israelin ja Jerusalemin jakamista – katso kuvat

Tukimarssin reitti kulki Senaatintorilta Eduskuntatalolle.

Israel-ystävyystoimikunnan järjestämä marssi vastusti sunnuntaina Helsingissä Israelin ja Jerusalemin jakamista ajavaa politiikkaa. Tukimarssin reitti kulki Senaatintorilta Eduskuntatalolle, jossa pysähdyttiin kuuntelemaan puheenvuoroja sekä luovuttamaan adressi kansanedustajille.

Marssijoiden tarkoitus oli tukea sitä, että Jerusalem on Israelin jakamaton pääkaupunki. Adressin allekirjoittajat vaativat, että Suomi "irrottautuu jakamishankkeesta" oman turvallisuutensa vuoksi.

Helsingin poliisilaitoksen yleisjohtaja Patrik Karlsson arvioi, että marssille osallistui useita satoja ihmisiä. Vastamielenosoitusta ei poliisin mukaan ollut, ja tilaisuus sujui ilman häiriöitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.