Matalapaine toi poikkeuksellisen lämpimän sään

Länsilounaasta saapunut matalapaine toi tänään poikkeuksellisen lämpimän ilmamassan eteläiseen ja läntiseen Suomeen. Pilvipeitteen patja piti ilman lämpimänä viime yönäkin.

Päivän korkeimmat lukemat olivat 9,8 astetta. Huiput kirjattiin sekä Maarianhaminassa että Helsingin Rautatieasemalla.

Tampereella yö ja aamu olivat erityisen lämpimiä. Päivän korkein lämpö 9,1 astetta mitattiin kahdeksan maissa Härmälässä. Päivällä hajoavan pilvipeitteen myötä ilma viileni pari astetta.

Lämmin ilma siirtyi päivän mittaan kohti itää. Kuopiossa päästiin 7,2 asteeseen päivällä Savilahdessa.

Rovaniemellä mittari kipusi hieman nollan yläpuolelle.

Viimeksi läheskään yhtä lämmin marraskuun 21. päivä oli vuonna 1961, jolloin Porissa elohopea nousi 8,9 asteeseen.

Loppukuusta on koettu lämpimämpiäkin päiviä. Vuonna 1994 mitattiin Jomalassa jopa 11,6 astetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.