Matti Nykäsen haudasta tuli nähtävyys – Äiti toivoo, että kävijät vievät loppuunpalaneet kynttilät ja kuihtuneet kukat mukanaan

Keski-ikäinen pariskunta pysähtyy katselemaan Matti Nykäsen hautakiveä Jyväskylän vanhalla hautausmaalla. Nainen kaivaa taskustaan älypuhelimen ja nappaa kuvan kauniisti kukitetusta haudasta.

Näin tapahtuu monta kertaa päivässä, sillä haudalla vierailee paljon mäkihyppääjälegendan ihailijoita.

– Haudan sijaintia kysellään jatkuvasti. Ihan päivittäin täällä käy kymmeniä ihmisiä, kertoo työnjohtaja Liisa Kontunen Jyväskylän seurakunnalta.

Kuva: Petri Huhtinen

Matti Nykänen pysyy ihmisten muistossa. Nykänen haudattiin Jyväskylään 2. maaliskuuta. Kuva: Matti Turpeinen
 

Haudalla vierailevat fanit eivät ole jääneet huomaamatta Säynätsalossa asuvilta Irma ja Pertti Raatikaiseltakaan. Kaupungissa asioidessaan he käyvät hoitamassa sukuhautaansa, joka sijaitsee lähellä Nykästen hautapaikkaa.

– Siinä on yleensä aina ihmisiä. He pysähtyvät ja katselevat hautaa, Irma Raatikainen vahvistaa.

 

Nykäsen hautakiven päällä lepää kultainen pikkulintu. Kukkaröykkiöiden seasta kurkistelee pieniä valkoisia enkelipatsaita.

Suomen menestyneimpiin lukeutuva urheilija on haudattu isänsä Ensio Nykäsen ja isoisoäitinsä Annan viereen. Kultaiset olympiarenkaat koristavat tyylikkään yksinkertaista hautakiveä, joka ei juuri muuten erotu muista hautuumaan muistomerkeistä.

Kontusen mukaan Nykäsen omaiset halusivat pitää haudan sijainnin aluksi salassa, kunnes paikalle saatiin hautakivi.

Matti Nykäsen haudalla käy ihmisiä päivittäin. Vaajakoskelaiset Erja ja Keijo Peltonen tulivat piipahtamaan Nykäsen haudalla ensimmäistä kertaa. ”Monesti on pitänyt tulla käymään, mutta nyt kukkakauppa käynnin yhteydessä päätettiin se totetuttaa” kertoo Keijo. Ryynäsen kukkakaupan työntekijä oli kertonut Peltosille, että häneltä ostetaan usein valkoisia neilikoita Matin haudalle. Erja ja Keijo Peltonen ovat innokkaita urheilun seuraajia ja kertoivat muistavansa Nykäsen mäkihyppy suoritukset erittäin hyvin. Nykäsen kuolema tuli heille täytenä yllätyksenä. Kuva: Sami Saarenpää

Kesällä haudalla vierailijoiden määrä on kasvanut tuntuvasti. Se näkyy jopa hautapaikan edustan ruohosta, joka on painunut ja kulunut askelten alla.

– Kävijöitä tulee myös muualta Suomesta. He ottavat ihan etapiksi sen, että ajavat Jyväskylän kautta ja käyvät vierailemassa Matin haudalla, Kontunen sanoo.

– Arvelen, että eurooppalaisen kesälomakauden alkaessa haudalle saattaa tulla jopa ulkomaalaisia mäkihyppyfaneja.

Työnjohtaja Liisa Kontunen vastaa Jyväskylän vanhasta hautausmaasta. Hän saa sähköposteja ja puheluita, joissa Nykäsen hautapaikkaa tiedustellaan. Kuva: Petri Huhtinen

Kontunen muistuttaa, että kävijöiden tulee kunnioittaa Nykäsen omaisia ja varoa viereisiä hautoja.

Valtaosa faneista vain katselee ja saattaa ottaa haudasta valokuvan, mutta muutamat haluavat muistaa mäkikotkaa konkreettisesti.

– Toiset tuovat sinne kukkia ja kynttilöitä, ja niihin on kirjoitettu viestejä, joissa lukee esimerkiksi ”olit suuri” tai ”olit idolini”, Kontunen kuvailee.

Matti Nykäsen syntymäpäivä on ensi viikolla, ja Jyväskylän vanhalla hautausmaalla osataan jo odottaa kävijäpiikkiä.

– Luulen, että viikon päästä hauta on kukkamerenä, Kontunen toteaa.

 

Sattumalta Nykäsen äiti ja sisko miehineen saapuvat haudalle, kun seisomme valokuvaajan kanssa sen edustalla. Äiti Vieno Nykänen koskettaa hellästi tummaa hautakiveä.

Omaiset keräävät haudan edustalta ison kimpun kuihtuneita ruusuja ja muita leikkokukkia sekä muutaman loppuunpalaneen hautakynttilän, joita mäkihyppääjän fanit ovat jättäneet.

Kuva: Petri Huhtinen

He huolehtivat haudan kunnossapidosta itse, joten ihailijoiden vierailut teettävät heille myös työtä. Joskus haudalta on kerätty jopa kaksi muovikassillista fanien jättämiä kynttilänjämiä ja lakastuneita kukkia.

– Ihanaa, että ihmiset käyvät kaukaakin ja muistavat, mutta toivoisin, että kävijät veisivät palaneet kynttilät ja kuihtuneet kukat mukanaan, jotta hauta kestäisi siistinä, Vieno Nykänen toivoo.

Haudan siivottuaan perhe pitää pienen hiljaisen hetken. Aurinko kurkkii puiden latvojen takaa. Lopulta äiti ja sisko kävelevät ulos hautausmaan portista käsi kädessä.

17.7.1963–4.2.2019

Matti Nykänen

Jyväskylässä syntynyt Matti Nykänen on Suomen kaikkien aikojen menestynein mäkihyppääjä. Hän voitti uransa aikana neljä olympiakultaa ja yhden hopean.

Suuren yleisön silmissä mäkikotkan tarina alkoi Oslosta vuonna 1982, jolloin 18-vuotias Nykänen voitti MM-kultaa.

Miesten maailmanmestaruusmitaleille Nykänen ponnisti kaikkiaan 14 kertaa. Mitaleista kuusi oli kultaisia. Mäkihypyn maailmancupin hän voitti neljästi.

Lopetettuaan urheilija-uransa 1990-luvun taitteessa Nykänen pysyi julkisuudessa ja teki uraa laulajana.

Nykänen ehti olla naimisissa kuusi kertaa viiden eri naisen kanssa. Hänellä on kolme lasta.

Matti Nykänen kuoli kotonaan Lappeenrannassa vuoden alussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentti: Fanien kukat sopisivat paremmin Nykäsen patsaan kuin haudan juureen

Uusimmat

Kotimaa

Venäläisaluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

Rinne sai EU-parlamentilta monta vaatimusta: Näihin visaisiin ongelmiin Suomen toivotaan puuttuvan

Jyväskylän keskustassa legendaarisen maineen saanut sopparavintola suljettiin – "Satakin metriä ydinkävelykadun ulkopuolella on jo syrjässä"

Suomen tasavalta sai sinetin tasan sata vuotta sitten – näin tapahtumat etenivät vallankaappauksen partaalta eläköön-huutoihin

Sittemmin presidentiksi valittu Paasikivi oli viimeiseen asti monarkian kannalla: "Kuinka sinä luulet, että joku meistä voisi hoitaa maan asioita – toista se on kuningas"

Kansanvallan päivästä ei tullut kansallista juhlapyhää – vain yhdessä kunnassa perinne elää

Vedet poikki Kuokkalassa ja Halssilassa – kaivinkone osunut Jyväskylän Energian runkovesijohtoon

Poliitikot kiukuttavat suomalaisia, mutta suurin osa ei osaa nimetä ketään "vihaa" herättävää henkilöä

Suomen aluevesissä lepää yli tuhat hylkyä, joiden ympäristöriskiä selvitetään – puhki ruostuvat alukset saattavat levittää öljyä ja elohopeaa Itämereen

Mökkiläiset ja pyöräilijät työllistävät keskussairaalan päivystystä kesällä – "Päivystykseen kannattaa tulla vain kiireellisten vammojen kanssa"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.