Matti Väisänen aikoo jatkaa Luther-säätiön piispana

Luther-säätiön piispa Matti Väisänen ei aio antaa pappisviran menetyksen vaikuttaa toimintaansa. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli erotti Väisäsen evankelisluterilaisen kirkon pappisvirasta.

Tuomiokapitulin mukaan Väisänen on rikkonut pappisvalansa ryhtymällä toisen kirkkokunnan tai uskonnollisen yhdyskunnan johtavaan tehtävään. Väisänen taas katsoo palvelevansa niitä kirkon jäseniä, jotka eivät nykyistä virkakäytäntöä eli naispappeutta hyväksy.

Tuomiokapitulissakaan ei odotettu, että Väisänen ryhtyisi kääntämään kelkkaansa, sanoo lakimiesasessori Leevi Häikiö.

Erottamispäätös on kirkkojärjestyksen valossa väistämätön: Väisänen ei voi olla evankelisluterilaisen kirkon piispa, koska häntä ei ole asianmukaisella vaalilla valittu tehtävään.

Väisänen voi valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hän ei ole vielä varma, ryhtyykö tekemään valitusta.

Luther-säätiö pitää Väisänen erottamista vääränä ja kirkon tunnustuksen vastaisena. Säätiön mukaan Väisänen nauttii syvää luottamusta Luther-säätiön pastoreiden ja seurakuntalaisten parissa ja muualla evankelisluterilaisessa kirkossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Suomalaiset yritykset ovat osoittaneet ketteryyttä koronapandemiassa – "Pitää osata oivaltaa, mikä on todellinen ongelma", sanoo Etlan tutkimusjohtaja

THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20

Keski-Suomen kutsunnoissa pitää olla suojamaski – pojat armeijaan pääosin talvella 2022

Keski-Suomessa ei uusia koronatartuntoja, koko Suomessa 20 uutta tapausta – katso tästä kuntakohtainen listaus

Kolme neljästä kateissa olevista on miehiä – suurin osa nuorehkoja

Ministeri Saarikon vaatimus toiselle koronavirustestausjärjestelmälle saa kannatusta Husin diagnostiikkajohtajalta –  toiminta voitaisiin saada käyntiin kuukausissa

Koronakriisi nosti paikoittain noutokaljan arvostusta – Alkoholin ulosmyynnistä hyötyvät kuitenkin pääasiassa vain paikallispanimot

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.