Merialueiden varoitus kovasta aallokosta poistuu sunnuntaina

Useilla merialueilla vellonut korkea aallokko alkaa sunnuntaina laantua, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Varoitus kovasta aallokosta oli vielä lauantaina voimassa Pohjois-Itämerellä, Ahvenanmerellä, Selkämeren pohjoisosassa ja Merenkurkussa, mutta ei enää sunnuntaina.

–  Sunnuntaina alkuillasta aallokko on enimmillään puolitoista metriä, kertoi päivystävä meteorologi Antti Kokkonen.

Viime päivinä on mitattu lähes seitsemänmetristä aallokkoa Pohjois-Itämerellä. Korkeimmat yksittäiset aallot ovat silloin olleet yli 12,5-metrisiä. Korkeimpien aaltojen lasketaan olevan 1,8 kertaa merkitsevä aallonkorkeus.

Talviaikaan varoitus kovasta aallokosta annetaan silloin, kun merkitsevä aallonkorkeus on neljä metriä tai yli. Huviveneilykaudella varoituskynnys on 2,5 metriä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Valtiovarainministeriön tuore budjettiehdotus julkaistaan

Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla

Katiska-oikeudenkäynnissä käsitellään tänään Niko Ranta-ahon syytettä ex-puoliso Sofia Belorfin pahoinpitelystä

Heinolassa järvellä potkurivian vuoksi ajelehtinut alus ja sen matkustajat on saatu maihin

Hevonen vajosi mutaojaan, aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

Korona tukahduttaa opiskelijabileet Jyväskylässä: tursajaiset siirtyvät, osa yökerhoista pysyy kiinni, eikä Kauppakadun Approkaan ole varma

Jyväskylä hakee 750 000 euron säästöjä muun muassa kirjastoista ja lasten liikunnasta – palveluja supistetaan, maksuja korotetaan ja henkilöstöä vähennetään

Murhan yrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja palaa julkisuuteen ensi lauantaina – "Perunakuopasta pois"

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.