Merikotka näyttää pelastuneen Suomessa

Sitkeä työ merikotkan suojelemiseksi Suomessa tuottaa hedelmää. Ympäristömyrkyistä pahoin kärsineen lajin kanta on elpynyt hitaasti mutta varmasti.

WWF:n merikotkatyöryhmä toivoo, että Suomen suurin petolintu voidaan jatkossa poistaa uhanalaisten lajien listalta. Varmaa se ei silti ole.

Nykyisin Suomessa elää noin 1 500 merikotkaa. Viime vuoden laskennassa löytyi vajaat 350 poikasta, mikä vastaa vuoden 2009 ennätyslukua.

Tilanne oli aivan toinen, kun työryhmä 40 vuotta sitten perustettiin. Pesiviä pareja oli muutamia kymmeniä, ja niistäkin moni oli lisääntymiskyvytön ympäristömyrkkyjen takia.

Työryhmä kertoo tiedotteessaan, että kannan elpymisen takana ovat talviruokinta ja valistus lajin vainoamisen lopettamiseksi. Ratkaisevinta kuitenkin oli DDT:n ja PCB:n käyttökielto 70-luvulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.