Merionnettomuuksien määrä väheni Suomen vesialueilla

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen aluevesillä on tapahtunut vuosittain 27–41 onnettomuutta.

Suomen vesialueilla tapahtui viime vuonna neljänneksen edellisvuotta vähemmän merionnettomuuksia. Yhteensä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tietoon tuli vuoden 2017 aikana 31 merionnettomuutta, kun edellisvuonna onnettomuuksia sattui 41.

Onnettomuuksista 22 tapahtui suomalaisille aluksille.

Vaikka onnettomuuksien määrä väheni, merenkulun vuotta synkisti joulukuun ihmishenkiä vaatinut luotsiveneonnettomuus. Onnettomuustutkintakeskus on käynnistänyt onnettomuudesta tutkinnan.

– Viime vuosi olikin merenkulun turvallisuuden näkökulmasta hyvä ja onnettomuuksien määrällä mitattuna vuosi sijoittuu pitkän keskiarvon paremmalle reunalle, sanoi Trafin merenkulkujohtaja Tuomas Routa tiedotteessa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen aluevesillä on tapahtunut vuosittain 27–41 onnettomuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.