Merkel hoputtaa EU-maita rahasopuun – "Emme saa hukata aikaa"

EU-puheenjohtajamaa Saksan liittokansleri Angela Merkel vetoaa EU-maiden solidaarisuuteen, jotta yhteiset ratkaisut koronaviruskriisistä selviämiseen löytyisivät.

Merkel esitteli tänään Saksan puheenjohtajakauden tavoitteita EU-parlamentille. Hän painotti puheessaan yhteistyön ja perusarvojen merkitystä.

–  Eurooppa vahvistuu tästä kriisistä vain jos me olemme valmiita ylittämään eroavaisuudet ja etsimään yhteisiä ratkaisuja. Vain jos olemme valmiita katsomaan maailmaa myös muiden silmillä, Merkel sanoi.

Merkel painotti kompromissihalukkuuden tärkeyttä erityisesti EU:n suurissa rahaneuvotteluissa, joissa keskustellaan koronaelpymispaketista sekä monivuotisesta budjetista. Hänen mukaansa kaikkien osapuolten on tehtävä kompromisseja.

Merkel toisti myös aiemman kantansa siitä, että sopu rahasta olisi hyvä saavuttaa ennen elokuun kesälomia.

–  Me emme saa hukata aikaa. Siitä kärsisivät vain heikoimmat, Merkel sanoi.

Sopua yritetään ensi viikolla

Koronaviruspandemian aiheuttamasta talouskriisistä toipumiseen tarkoitettu elpymispaketti on kooltaan 750 miljardia euroa. Komissio on ehdottanut, että siitä jaettaisiin jäsenmaille lainoina 250 miljardia euroa ja avustuksina 500 miljardia euroa.

Poikkeuksellista ehdotuksessa on se, että mittava elpymisväline rahoitettaisiin yhteisellä lainalla.

EU-maiden johtajat kokoontuvat ensi viikolla huippukokoukseen, jossa on tarkoitus yrittää saavuttaa sopua elpymispaketista sekä EU:n monivuotisesta budjetista, jonka kokonaistasoksi on ehdotettu 1  100 miljardia euroa.

Myöhemmin tänään kolmen EU-instituution puheenjohtajat tapaavat Brysselissä Merkelin. Tapaamisessa on tarkoitus käydä läpi rahaneuvottelujen tilannetta.

Huippukokouksia johtava Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel on valmistellut viime viikkoina kompromissiehdotusta, jonka pohjalta jäsenmaat voisivat yrittää löytää yhteisymmärryksen. Michelin odotetaan lähettävän ehdotuksensa jäsenmaille lähipäivinä.

Rahapäätösten tekemiseen vaaditaan jäsenmaiden yksimielisyyttä.

Oikeudellinen arvio hälvensi Suomen huolia

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi aiemmin tänään, että huolet EU:n koronaelpymispaketin perussopimusten mukaisuudesta ovat hälventyneet EU:n neuvoston oikeudellisen arvion myötä. Näin neuvotteluissa on hänen mukaansa tältä osin mahdollista edetä.

–  Totta kai on selvää, että tämä on iso kokonaisuus. Suomen hallituksen linjana on ollut, että tällaisenaan pakettia emme voi hyväksyä. Me haluamme siihen muutoksia, niin lainojen ja avustusten suhteeseen, paketin kokoon kuin ehdollisuuksiin ja kriteereihin liittyen, Marin sanoi Helsingissä.

Suomi on ajanut omia kantojaan elpymispaketista eri EU-maiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Marin kertoo olleensa yhteyksissä useiden EU-maiden johtajien kanssa.

–  Haemme kumppanuuksia eri asioissa, ja olemme myös näitä kumppanuuksia eri maiden kanssa löytäneet.

Euroopan unionin neuvoston oikeudellinen palvelu arvioi kesäkuun lopussa selvityksessään, että perussopimukset mahdollistavat komission ehdottaman elpymisvälineen kaltaisen mekanismin perustamisen. Muun muassa Suomi oli pyytänyt asiasta selvitystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.