Merkel tukee sittenkin Junckeria EU-komission johtoon

Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoittaa tukevansa Luxemburgin entistä pääministeriä Jean-Claude Junckeria EU-komission puheenjohtajaksi.

- Käyn kaikkia neuvotteluja siinä hengessä, että Jean-Claude Junckerista pitäisi tulla Euroopan komission puheenjohtaja, Merkel sanoi perjantaina.

Juncker on ollut keskusta-oikeistolaisen EPP-ryhmän kärkiehdokas komission puheenjohtajan paikalle. EPP oli viime viikonlopun europarlamenttivaalien suurin ryhmä 213 meppipaikallaan.

Merkel ei ole aikaisemmin varauksettomasti tukenut Junckeria tehtävään, vaikka hänen kristillisdemokraattinen puolueensa kuuluu parlamentissa EPP-ryhmään. Hän sanoi aikaisemmin, että puheenjohtajan tehtävään sopivia henkilöitä täytyy etsiä laajemmin.

Merkelin kommentit ovat herättäneet Saksassa närkästystä, koska niitä on pidetty demokratian pelisääntöjen vastaisina.

Saksan suurimman sanomalehden Bildin mukaan EU-komission puheenjohtajasta ei voida sopia jäsenmaiden salaisissa kabinettineuvotteluissa.

- Sellainen olisi voinut olla mahdollista Itä-Saksassa tai jossakin äärioikeistolaisessa banaanitasavallassa, mutta ei EU:ssa, Bild kirjoitti pääkirjoituksessaan perjantaina.

Suinkaan kaikki EU-maiden johtajat eivät ole innostuneet Junckerin puheenjohtajuudesta. Muun muassa Britannian pääministeri David Cameron, Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt ja Hollannin pääministeri Mark Rutte ovat uutistoimisto AFP:n mukaan vastustaneet Junckeria.

AFP:n mukaan Merkel on tapaamassa Cameronin, Rutten ja Reinfeldtin Tukholman lähellä 9.-10. kesäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.