Mestari jätti jäljen – Elokuvaohjaaja Mikko Niskasesta kertovista tarinoista julkaistaan kirja perjantaina Konginkankaalla

Ohjaaja Mikko Niskasen syntymästä tulee kuluneeksi 90 vuotta. Konginkankaan suuren pojan muistoa juhlistetaan perjantaina Konginkankaalla. Tapahtumien yhteydessä julkistetaan toimittaja Marjo Steffanssonin kirjoittama kirja Mikko Niskasesta. Siihen on koottu Niskasesta kertovia tarinoita.

– Mikko Niskanen oli äärimmäisen lahjakas ja äärimmäisen ahkera. Hän oli ihminen, joka teki asiat juuri kuten ajatteli, eikä mennyt siitä, mistä aita on kaatunut. Kristiina Halkolan sanoin, hän oli rakastettava hullu, kuvailee Marjo Steffansson.

Oppaanaan Steffanssonilla on ollut Mikko Niskasen poika Jorma Niskanen.

Kirjassa kerrotaan muun muassa Niskasen elokuvista ja niiden musiikista sekä Niskasesta itsestään ja hänen perheestään. Myös kaikki Konginkankaalla, Sumiaisissa ja Äänekoskella sijaitsevat kuvauspaikat on käyty läpi.

– Käpykoloa ei myöskään voinut ohittaa, sillä se oli Mikon haave. Löysin hyviä tyyppejä, jotka ovat olleet Käpykoloa rakentamassa ja kertoivat tarinoita. Mikon hautajaiset on nekin käsitelty perusteellisesti.

Niskasen lukuisista rakkauksista haastateltaviksi valikoituivat Aulikki Oksanen ja kolmas vaimo Vuokko Niskanen, joista jälkimmäinen vain hieman ennen kuolemaansa.

Elokuvaohjaajaan liittyviä muistojaan ovat kertoneet myös muun muassa Vesa-Matti Loiri, Mikko Alatalo, Kaj Chydenius, Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi.

Ihmiset muistelivat Niskasta kaupan kassajonossa tai ottivat yhteyttä sähköpostitse. Jorma Niskasta tultiin nykimään hihasta tanssilavoillakin.

Materiaalia tulvi paljon. Siitä on kiitellyt muun muassa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

– Minäkin sain isästä uutta näkökulmaa. Ymmärsin paremmin, miksi hän käyttäytyi joissain tilanteissa tietyllä tavalla. Sukulaisetkin alkoivat muistaa ihan uusia juttuja, Jorma Niskanen toteaa.

– Silloin isä oli hyvinkin läsnä, kun tehtiin hommia. Yleensä hommia tehtiin. Jouten ei oltu.

Elokuviinsa Mikko Niskanen imi paljon paikallisia tarinoita, ihmisiä ja vaikutteita. Hän löysi roolihenkilöitä melkeinpä vahingossa.

– Liimattalassakin ties kuinka moni tavallisen talon tyttö tai poika huomasi yhtäkkiä olevansa elokuvassa. Näitä paikallisia elokuva-avustajia on kaiveltu esille, Steffansson mainitsee.

Hän toivoo, että Mikko Niskasen perintö säilyisi ja eläisi Äänekoskella. Ja että nuortenkin Niskas-innostus kasvaisi.

– Kulttuuripersoonaa oli varmasti vaikea ymmärtää omana aikanaan, koska Äänekoski oli tehdaskaupunki ja Konginkangas maatalouspitäjä.

– Tänä päivänä arvostus olisi varmasti aivan toinen.

Muistoissa Mikko -tapahtuma Konginkankaan työväentalolla pe 28.6. klo 11, Mikko-juhla ja kirjan julkistaminen kirkossa klo 17 ja tanssit Killingissä klo 19.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .