Metaanipäästöt ovat kasvaneet maailmanlaajuisesti 2000-luvun aikana

Metaanipäästöt ovat jatkaneet kasvuaan maailmanlaajuisesti viime vuosikymmeninä. Tästä johtuen ilmakehän metaanipitoisuudet nousevat ja ilmaston lämpeneminen kiihtyy, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Vuosien 2008 ja 2017 välillä maailmanlaajuiset metaanipäästöt olivat 576 miljoonaa tonnia vuodessa. Kun määrää verrataan vuosien 2000–2009 väliseen aikaan, ovat päästöt olleet 29 miljoonaa tonnia korkeammat joka vuosi.

Vuoden 2012 jälkeen maailman metaanipäästöt ovat seuranneet kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n arvioimaa korkeiden päästöjen skenaariota, joka johtaa nopeimpaan ilmaston lämpenemiseen. Tutkimuksen mukaan ilmakehän metaani saavutti 1  857 biljoonasosan pitoisuuden vuonna 2018, mikä on noin 2,6 kertaa enemmän kuin esiteollisella ajalla.

Metaanipäästöt syntyvät pääasiassa maataloudesta, fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja jätteiden käsittelystä, mutta myös luonnon kosteikot ja sisävesialueet tuottavat metaania.

Tutkimuksen teki Global Carbon Project -tutkimusyhteisö, johon osallistui Ilmatieteen laitoksen tutkijoita Suomesta. Tutkimus julkaistiin Earth System Science Data -lehdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Koronakriisi nosti paikoittain noutokaljan arvostusta – Alkoholin ulosmyynnistä hyötyvät kuitenkin pääasiassa vain paikallispanimot

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain – poliisi kaipaa tietoja yhteensä yli 400 kadonneesta

Suolistosyövät yleistyvät – nuorimmat sairastuneet ovat alle nelikymppisiä

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Jämsän Vilja Rockissa osattiin ottaa korona huomioon: paikalla olleiden mukaan festaria olisi vaikea hoitaa paremmin – katso kuvasarja!

16-vuotias tyttö riehui vasaran kanssa nuorisokodissa ja yritti ryöstää miehen puukolla uhaten kadulla Jyväskylässä –  tuomittiin ehdollista vankeutta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.