Metsästäjät ehkäisevät itsemurhia Kainuussa: "Tärkeintä saada miehet puhumaan"

Kainuussa on koulutettu metsästysseuran jäseniä tunnistamaan ja kohtaamaan itsemurhavaarassa olevia metsästyskavereita. Ainutlaatuinen toimintamalli polkaistiin pystyyn, kun maakunnassa huolestuttiin miesten itsemurhien määrästä. Valtaosa kainuulaismiesten itsemurhista tehdään laillisilla metsästysaseilla.

– Metsästys on Kainuussa hyvin yleistä ja koskettaa monia koteja. Ei taida monta taloutta löytyä, joista ei jonkinlaista asetta löytyisi, kertoo Kainuun alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Asko Keski-Nisula.

Hyvä mehtäkaveri -hankkeessa metsästäjiä koulutetaan, kuinka huolet voi ottaa puheeksi ja miten niihin voi puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

– Tärkeintä on saada miehet puhumaan keskenään arkihuolista ja vaikeistakin asioista. Miehet hakevat yleensä tosi huonosti itselleen apua. He pikemminkin mököttävät ja pitävät kaiken sisällään, sanoo kehittämispäällikkö Esa Nordling Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Koulutus lisää rohkeutta

Toimintamallia pilotoitiin vuonna 2012 Suomussalmella, jossa koulutettiin kolmisenkymmentä metsästäjää. Sen jälkeen koulutuksia on jatkettu Ristijärvellä, Kuhmossa ja Sotkamossa. Tähän mennessä koulutuksen on saanut reilut 50 metsästäjää.

– Aiomme laajentaa toiminnan koko Kainuuseen. Moni kurssilainen on kertonut nähneensä lähellään pahoinvointia, mutta heillä ei ole ollut keinoja puuttua siihen, Keski-Nisula sanoo.

Kurssilaiset saavat ohjeita, mitä tehdä, jos kaverin toiminta huolestuttaa, sekä tietoa, minne häntä voi tarvittaessa ohjata. Jatkokurssi on järjestetty noin vuoden päästä koulutuksesta, jolloin metsästäjät ovat voineet verrata kokemuksiaan.

– Koulutuksen käyneet ovat saaneet rohkeutta kohdata vaikeuksissa oleva kaveri ja ottaa huolet puheeksi. Esimerkiksi Suomussalmella jo vuosi koulutuksen jälkeen moni kertoi kohdanneensa tilanteita, joissa oli käyttänyt koulutuksen antamia valmiuksia, Keski-Nisula kertoo.

– Harrastuskaverin antama vertaistuki on tehokas auttamiskeino. Tästä metsästysseurojen kanssa toteutettavasta mallista ollaan kiinnostuneita ympäri Suomen, Nordling lisää.

Hyvä mehtäkaveri -toimintamallia esitellään Oulussa torstaina alkaneilla Pohjois-Suomen erämessuilla.