Metsästyksen aloittavista jo joka neljäs on nainen

Metsästyskausi alkaa keskiviikkona.

Metsästävien naisten määrä kasvaa vauhdilla. Suomen Riistakeskuksen mukaan noin joka neljäs uuden metsästysluvan saajista on nainen. Uusia lupia myönnetään vuosittain noin 7 000.

Metsästys on perinteisesti hyvin miesvaltainen harrastus. Suomessa on nykyisin yhteensä 308 000 riistanhoitomaksun maksanutta luvallista metsästäjää, joista naisten osuus on 7–8 prosenttia.

Metsästyskortin kullekin kaudelle saa maksamalla vuosittaisen riistanhoitomaksun. Kortin saaminen edellyttää metsästäjätutkinnon suorittamista.

Metsästäjäliiton mukaan riistanhoitomaksun maksavista noin puolet metsästää aktiivisesti.

– Naisia houkuttelee metsästyksen pariin luonnonläheisyys, riistaruoka ja koirien kanssa toimiminen. Samat syyt ovat toki myös miehillä, sanoo liiton toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies.

Naiset aloittavat metsästyksen yleensä jonkin verran vanhempina kuin miehet, jotka hankkivat metsästysluvan usein jo teini-ikäisinä.

– Naiset aloittavat metsästyksen varttuneemmalla iällä, koska he tulevat lajin pariin usein jonkun toisen harrastuksen kautta, sanoo Riistakeskuksen viestintäpäällikkö Klaus Ekman.

Metsästyskoirat ajavat harrastuksen pariin

Ekmanin mukaan etenkin koiraharrastus tuo naisia metsästyksen pariin.

– Koiraharrastuksella ja metsästyksen aloittamisella on selvä yhteys. Koiran kanssa halutaan harrastaa rodulle luontaisia asioita. Metsästyskoiran kanssa aloitetaan metsästys.

Ekmanin mukaan uusi ilmiö ovat naisten keskenään perustamat metsästysseurat, joiden määrä on lisääntynyt nopeasti.

– Ne poikkeavat perinteisestä seuratoiminnasta, jossa jonkin kyläyhteisön maanomistajat tai metsästäjät perustavat seuran.

Metsästäjien keski-ikä on viime vuosina noussut väestön ikääntyessä. Ukkoutuminen vaivaa erityisesti hirviporukoita.

– Nuoret metsästäjät eivät halua sitoutua hirvijahtiin koko syksyksi, vaan metsästävät mieluummin mitä haluavat.

Metsästyskausi alkaa keskiviikkona kyyhkysjahdilla. Kyyhkysen lisäksi suosituimpiin riistaeläimiin lukeutuvat muun muassa metsäkanalinnut, metsäjänis, rusakko ja hirvi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Metsäkanalintujen metsästykseen rajoituksia – riekkoa ainoastaan Pohjois-Lapissa