Miehen repusta löytyi käsikranaatti – Lähti juoksemaan karkuun

Kokkolan poliisi sai hälytyksen sunnuntaina 24.5.2015 iltapäivällä kolmen aikaan kokkolalaiseen ravintolaan, missä ilmoituksen mukaan oli mieshenkilö kranaatti kädessään.

Paikalla kävi ilmi, että mies sekä toinen miesseurue olivat menneet ulos ravintolasta. Pihalla yksin ollut mies oli todennut, että hänellä on repussaan jotakin, millä hän voi räjäyttää koko paikan ilmaan ja työntänyt kätensä reppuun. Tässä vaiheessa yksi seurueen jäsenistä mies oli työntänyt myös kätensä miehen reppuun ja poiminut sieltä käsikranaatin. Repun omistanut mieshenkilö oli lähtenyt karkuun, mutta hänet oli tavoitettu myöhemmin ja tuotu poliisivankilaan.

Käsikranaatti toimitettiin puolustusvoimille. Sen todettiin olevan vaaraton.