Miehet pohtivat elämän tuulia miestenillassa Karstulan täydessä kirkossa – professorin mukaan ihmiset ovat toisilleen todellinen perusturva

Keski-Suomen luterilaisten seurakuntien miestenilta veti Karstulan kirkon täyteen miehiä perjantai-iltana. Maakunnan miehet kokoontuivat jo 19. kerran kuulemaan elämän eri aloilla vaikuttavien miesten puheita, veisaamaan yhdessä ja tapaamaan toisiaan.

Illan puhujista sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta totesi yleisölleen, että tämäntapaisia kokoontumisia tarvitaan.

– Nämä ovat niitä paikkoja, joissa voitte kysyä halutessanne toisiltanne, mitä kuuluu. Eikä tarvitse välttämättä vastata, että ihan hyvää, Saari sanoi.

Saaren mukaan yksinäisyys on monille elämän kipeimpiä asioita. Se vie usein terveyden ja tappaa noin kuusi vuotta aiemmin verrattuna niihin, jotka eivät koe yksinäisyyttä. Yksinäisyys saa myös aikaan eristäytymistä.

– Ja kun ihminen eristäytyy, hän tulee näkymättömäksi toisille, Saari muistutti.

Saaren mukaan Suomessa ollaan siirtymässä aikaan, jossa ihmiset eivät tukeudu perinteiseen tapaan enää sukulaisiinsa, vaan ystäviin ja viranomaisiin.

– Todellinen perusturva olette te toinen toisillenne, Saari sanoi.

Miestenillan teemana oli tällä kertaa mies tuulisella paikalla. Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtori, karstulalaislähtöinen Jussi Halttunen tarttui aiheeseen sotahistoriallisesta näkökulmasta. Hän on kirjoittanut talvi- ja jatkosodista kirjan Karstuset sotatöissä.

Halttusen mukaan sodassa tavallisetkin miehet joutuivat koviin, tuulisiin paikkoihin. Niitä oli myös kotirintamalla.

– Kevään 1940 aikana 75-­vuotias rovasti Oskar Wesamaa siunasi tässä kirkossa yli sata sankarivainajaa. Hän myös vei omakohtaisesti hevosella suruviestin kaikkien vainajien koteihin, Halttunen kertoi.

Tampereen piispa Matti Repo muistutti, ettei kaikki tuuli ole haitaksi.

– Tekee hyvää ottaa vastaan myös vastatuulta, sillä se opettaa sinnikkyyttä ja vetää ihmisestä esiin neuvokkuutta, tilannetajua ja soveltamisen taitoa, Repo sanoi.

Piispa puhui myös tuulisten paikkojen johtajista monenlaisten odotusten ristipaineessa. Hän korosti, että ihan kaikissa tehtävissä ja rooleissa on omat tuulensa.

– Mies voi myös kantaa tuulta sisällään. Hän on levoton ja rauhaton eikä pysty keskittymään, Repo kuvasi.

Tällaisessa tilassa mies voi Revon mukaan rukoilla Herraa tyynnyttämään mielen myrskyt.

Puheiden lomassa miesväki nautti Jouni Mäkisen, Jukka Paanasen, Jari Tuomikosken ja Olli Oikarin musiikkiesityksistä ja yhtyi vahvasti veisaten virsilauluun. Ennen tilaisuutta vaihdettiin kuulumisia kahvitellen ulkona.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .